Jalkapallolegendalta paljonpuhuva lausunto Zlatan Ibrahimovicin mahdollisesta siirrosta: "Hänellä voi olla se pelko"

Zlatan Ibrahimovic sai oman patsaan Malmöhön – tähti ehdotti koululaisille vapaapäivää patsasjuhlan kunniaksi 1:16
Videolla Zlatan Ibrahimovicin patsaan julkistus Malmössä.

Zlatan Ibrahimovicin mahdollinen paluu Italian kentille on ollut suurennuslasin alla viime aikoina. AC Milanin seurajohtaja Paolo Maldini näkee mahdollisen ongelman ruotsalaistähden värväämisessä.

LA Galaxyssa pelaavan Ibrahimovicin kausi päättyi MLS:n pudotuspelien toisella kierroksella 3-5 tappioon paikallisvastustaja Los Angeles FC:lle. Häntä on huhuttu myös Napoliin, jonka seurapomo Aurelio De Laurentiis oli kertonut aiemmin, että hän oli illastanut Ibrahimovicin kanssa.

AC Milanissa Ibrahimovic pelasi kaksi kautta vuosina 2010-2012 komealla saldolla. Hän pelasi kokonaisuudessaan 85 ottelua seurassa ja teki 56 maalia. Maldini kertoi Sky Sportsille, kuinka todennäköistä ruotsalaisen värvääminen on.

– Zlatan olisi unelma. Hän rikkoo rajoja. Uskon kuitenkin, että hänellä voi olla se pelko siitä, ettei hän enää ole se dominoiva "Ibra". Kun Ancelotti (Carlo) penkitti minut paikallispelissä, niin ymmärsin, etten voisi koskaan hyväksyä kautta, jolla olisin puolet penkillä ja puolet avauksessa. Se ei näytä todennäköiseltä, että "Ibra" hyväksyisi saman, Maldini sanoi.

Ibrahimovic teki laadukasta jälkeä tällä kaudella Yhdysvalloissa. Hän viimeisteli 31 ottelussa 31 osumaa.

Lue myös:

    Uusimmat