Jada Pinkett Smithilta yllätysilmoitus – parisuhde Will Smithin kanssa loppunut seitsemän vuotta sitten

Jada Pinkett Smithin mukaan parisuhde Will Smithin kanssa olisi loppunut vuonna 2016, vaikka pari on paperilla yhä naimisissa.

Yhdysvaltalaisnäyttelijä Jada Pinkett Smith, 52, kertoo, että hän ja aviomies Will Smith, 55,  olisivat eläneet "täysin erillisiä elämiä" jo vuodesta 2016 lähtien. Asiasta uutisoi muun muassa CNN

Asia selvisi videosta, joka julkaistiin tulevasta NBC Newsin erikoisohjelmasta, jossa Hoda Kotb haastattelee Pinkett Smithia koskien tämän tulevaa elämäkertakirjaa Worthy, joka julkaistaan lokakuun puolivälissä.

Klipissä Pinkett Smith kertoo, ettei pari ole kertonut erostaan aiemmin julkisuuteen, koska "he eivät olleet vielä valmiita" ja yrittivät Pinkett Smithin mukaan vielä selvittää keskenään suhteensa tilaa.

Pari on ollut naimisissa vuodesta 1997 lähtien ja Pinkett Smithin mukaan heidän avioeronsa ei ole vielä virallinen. He ovat myös vuosien aikana edustaneet yhdessä todella aktiivisesti ja käyttäytyneet julkisuudessa kuin olisivat yhä naimisissa oleva pariskunta. 

Pinkett Smithin ja Smithin avioliitto on kuitenkin ollut viime vuosien aikana useaan otteeseen spekulaation kohteena, kun julkisuuteen ovat vuotaneet muun muassa huhut avioliiton ulkopuolisista kumppaneista. Vuoden 2020 kesällä artisti August Alsina kertoi julkisuudessa olleensa "romanttisesti tekemisissä" Pinkett Smithin kanssa, joka puolestaan vahvisti asian Red Table Talk -ohjelmansa jaksossa, jossa myös Smith oli mukana. 

– Jouduin sotkuun Augustin kanssa, Pinkett Smith selitti tuolloin, kertoen myös hänen ja Smithin käyneen läpi "todella vaikeita aikoja". 

Tulevassa ohjelmassaan Kotbin kanssa Pinkett Smith kertoo hänen ja Smithin avioliiton rikkoutuneen "useiden syiden takia". 

– Luulen, että vuoteen 2016 mennessä me kumpikin olimme vain lopen uupuneita yrittämään. Luulen, että olimme kumpikin tavallamme jumissa omissa fantasioissamme siitä, mitä ajattelimme, että toisen tulisi olla. 

Pinkett Smithin mukaan hän olisi aikoinaan tehnyt lupauksen, jonka mukaan hänelle ja Smithille ei tulisi koskaan syytä erota. Näyttelijän mukaan hän "ei ole vain pystynyt rikkomaan tuota lupausta" tähän mennessä. 

Pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta, 25-vuotias Jaden sekä 22-vuotias Willow. Will Smithillä on lisäksi edellisestä avioliitostaan 30-vuotias lapsi Trey.

Lue myös:

    Uusimmat