Kokenut yhteiskuntatoimittaja kyseenalaistaa median uutisointia poliitikon avustajan vapaa-ajan toiminnasta.
Ilta-Sanomat (IS) uutisoi tiistaina, että keskustan puheenjohtajan, kansanedustaja Antti Kaikkosen erityisavustajan Jirka Hakalan kotona on kuvattu pornoa. Videolla esiintyy IS:n mukaan mies, jonka kasvoja ei näytetä sekä omilla kasvoilla esiintyvä nainen.
Kaikkosen erityisavustaja vastaa muun muassa puheenjohtajan poliittisesta avustamisesta sekä mediasuhteista.
MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Jaakko Loikkasen mukaan tehtävään liittyy valtaa, vaikka keskusta onkin nyt oppositiopuolue.
– Tätä voidaan pitää uutisena, koska kansalla on oikeus tietää, mitä poliittiset vaikuttajat tekevät vapaa-ajallaan.
Loikkanen kuitenkin kyseenalaistaa uutisoinnin journalistista pohjaa. Hän muistuttaa, että vaikka video on IS:n tietojen mukaan kuvattu erityisavustajan kotona, siinä esiintyvän miehen henkilöllisyys ei ole tiedossa.
– Pitää myös muistaa, että tämä (IS:n mukaan asunnon omistava) poliittinen vaikuttaja ei ole vaaleilla valittu. Itse ajattelen niin, että jos henkilö on valittu vaaleilla päättämään toisten puolesta, niin hänen yksityisyyden suojansa on pienempi.
Loikkanen peräänkuuluttaa median vastuuta.
– Se, että joku on kiinnostavaa, ei voi olla uutisoinnin peruste tai ainakaan sen jatkamisen peruste, että uutisointia jatketaan kohtuuttomiin. On kysymys ihmisistä, ja silloin täytyy miettiä, mikä on inhimillisesti kohtuullista.
Loikkanen muistuttaa, että ketään ei syytetä mistään laittomasta. Pornon kuvaaminen ja sen julkaiseminen ei ole laitonta, mikäli siihen osallistuvat suostuvat siihen vapaaehtoisesti ja ovat antaneet luvan sen levittämiselle.
– Ei ole tapahtunut mitään väärää. On jokaisen itse päätettävissä, onko seksin harrastaminen, kuvaaminen ja videon julkaiseminen jotenkin moraalisesti väärin.
Erityisavustaja Hakala jättää tehtävänsä ja siirtyy muihin tehtäviin puolueessa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomenmaa.
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho vahvistaa MTV Uutisille, että Hakala siirtyy muihin poliittisiin valmistelutehtäviin puolueessa ja jää sairauslomalle. Siika-aho ei avaa siirron yksityiskohtia tai syytä enempää. Hän sanoo STT:lle, että taustalla oli kokonaisharkinta.