Sisäministeriö julkaisi muutama viikko sitten vihapuhetta käsittelevän raportin ”Sanat ovat tekoja”. Raportissa tehdään heti aluksi jako kahteen eri vihapuheen muotoon: rangaistavaan ja lailliseen.
Rangaistava vihapuhe on sitä, mistä tulee lain mukaan rangaistus. Useimmiten kyse on ihmisten uhkaamisesta, vainoamisesta, kunnian loukkaamisesta tai kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.
Tältä osin vihapuhe onkin täysin ymmärrettävä kokonaisuus. Jos puhuu lain vastaisia asioita, saa rangaistuksen.
Epäselvää sen sijaan on, mitä tarkoittaa ”laillinen vihapuhe”. Miten laillinen puhe voi olla ongelma? Joillekin ehkä on, joillekin muille ei. Sen päättävät ihmiset itse niin kuin kaiken muunkin laillisen toiminnan suhteen.
En ymmärrä ajatusta, joten katsotaanpa, mitä raportti sanoo.
”Vihapuhe on laajempi ilmiö kuin rangaistava vihapuhe, yhdenvertaisuuslaissa kielletty ihmisarvoa loukkaava puhe tai laissa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta kielletty seksuaalinen häirintä ja sukupuoleen perustuva häirintä.”
Kyllä, mitä se siis on?
”Vihapuhe on sanankäyttöä, jonka tarkoituksena on sulkea jokin ryhmä ulkopuolelle ja luoda kuva ryhmään kuuluvista ihmisistä epäilyttävinä, epäluotettavina, alempiarvoisina tai likaisina.”
Mutta tuollainen puhe on lähes aina kiihottamista kansanryhmää vastaan eli laitonta. Mitä on se laillinen puhe, josta halutaan eroon?
”Vihapuhe ei ole vastavuoroista, sen tarkoituksena ei ole pyrkiä totuuteen eikä perustella esitettyjä väitteitä.”
Mutta tämän määritelmän mukaan maailman kaikki kaunokirjallisuuskin on vihapuhetta. Samoin horoskoopit, homeopatia ja esimerkiksi Raamattu. Itse asiassa jäljelle jäisi vain ankarasti tieteen kriteereitä noudattava ilmaisu.
Ei kiitos. Olisiko jotain parempaa?
”Vihapuheessa vääristellään faktoja ja niitä esitetään valikoiden, käytetään retorisia tehokeinoja sekä luodaan viholliskuvia ja vahvistetaan me-muut –asetelmaa.”
Näyttäkää minulle poliitikko, joka ei käytä retorisia tehokeinoja tai vääristele faktoja. Hei, nyt tiedän! He ovat niitä, jotka eivät koskaan tule valituiksi.
Tarkan määritelmän perään kyseleminen ei ole näsäviisautta vaan pyrkimys välttyä mielivallalta. Kuten huomaamme, yritykset saada laillinen puhe kääntymään vihapuheeksi karahtavat kerta toisensa jälkeen kiville, koska laillinen puhe nauttii sananvapauden suojaa.
Tietenkin, se on sananvapauden pointti.
Vihapuheen pelko on myrskyä vesilasissa
Muutenkin koko vihapuhehysteria on myrskyä vesilasissa. ”Vihapuheongelma” koskee lähes kokonaan nettikeskusteluja, joihin ottaa aktiivisesti osaa mitättömän pieni vähemmistö ihmisistä.
Suurin osa istuu katsomossa, syö popcorneja ja höröttää muille.
Siitä pienestä joukosta ihmisiä, joka keskusteluihin osallistuu, vielä pienempi osa joutuu vihapuheen kohteeksi. Ja silloinkin kun vihapuheen kohteeksi joutuu, kyse on puheesta, joka on jo laitonta.
Jos laitonta puhetta esiintyy jatkuvasti laajassa mitassa, ongelma on, että rikoksen tekijöitä ei saada kiinni. Mutta ongelma ei missään nimessä ole se, että ihmiset laillisesti puhuvat, mitä ajattelevat.
Itse vihapuhetta paljon suurempi ongelma on vihapuhehysteria, jonka varjolla yritetään ohjata ihmisiä ajattelemaan ja puhumaan ”oikein”.
Tämänkin raportin mukaan ”puuttuminen rangaistavaan toimintaan ei ole riittävää, vaan yhdenvertaisuuden edistäminen tehokkaasti edellyttää ennalta ehkäisyä ja muita toimia”.
Onko siis olemassa jokin Valtion Kultaisen Käytöksen Säännöstö, jossa kerrotaan, millaisten laillisten mielipiteiden ilmaiseminen on kansalaisille soveliasta?
Demokratiaan kuuluu sallia itselle vastenmieliset ajatukset ja niiden sanominen ääneen. Jos jossain on ihmisiä, jotka haluavat vääristellä faktoja ja vahvistaa me-muut -asetelmaa, niin sitten niin on. Sellaista on sananvapaus.
Rangaistavaa puhetta voi halutessaan kutsua vihapuheeksi, mutta sen ulkopuolella ei ole mitään muuta kuin puhetta.
Mikäli muiden puhe on jollekulle ongelma, on siihen olemassa helppo ratkaisu: kasvata toleranssia ja lakkaa hysterisoimasta.