Italiassa ei pääse enää bussiinkaan ilman koronapassia, uhkana 400 euron sakko – näin Roomassa on reagoitu kiristyneisiin toimiin

3:54
Videolla toimittaja kertoo Roomasta, mistä superkoronapassissa on kyse.

Italiassa on otettu tänään käyttöön niin sanottu superkoronapassi. Sen saa vain ottamalla ainakin yhden rokotteen tai hiljattain sairastetun taudin myötä.

Superpassia vaaditaan esimerkiksi tapahtumiin ja ravintoloiden sisätiloihin.

Myös niin sanotun peruskoronapassin, jonka saa myös negatiivisella testituloksella, käytön laajennukset astuivat voimaan tänään. Nyt sitä vaaditaan myös julkiseen liikenteeseen ja esimerkiksi pääsyyn hotelliin.

Julkisessa liikenteessä passia valvoo poliisi, ja ilman passia kulkemisesta rapsahtaa suoraan 400 euron sakko.

Pääosin superpassi ja uudet koronatoimet on otettu Italiassa vastaan maltillisesti.

– Tämä on ainoa tie ulos tästä tilanteesta, Roomassa asuva Ilaria Fierimonte kertoo uutistoimisto Reutersille.

– Tämä on täysin tarpeellinen toimi. Jos emme halua takaisin rajoituksia, joita meidän on täytynyt sietää puolitoista vuotta, meidän täytyy sopeutua, Marco Formichella sanoo.

Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä toimiin.

– Rehellisesti sanottuna, en usko, että koronapassi on oikea tapa taistella virusta vastaan. Mielestäni ihmisten pitäisi voida päättää, haluavatko ottaa rokotteen, Antonio Culento perusteli kantaansa.

Italiassa on yksi maailman korkeimmista rokotuskattavuuksista. Yli 80 prosenttia koko maan väestöstä on saanut ainakin yhden rokoteannoksen. Noin 15 prosentille on annettu myös jo kolmas annos.

Silti koronatartuntojen määrä on noussut, ja sunnuntaina maassa kirjattiin noin 15 000 tautitapausta, tänään noin 9 500. Lukemat ovat silti huomattavasti pienempiä kuin Saksassa, Ranskassa ja Britanniassa, joissa on todettu jopa 30 000–50 000 tartuntaa päivässä. Eron uskotaan johtuvan juuri rokotekattavuudesta.

Italia on vetänyt koronatoimissa tiukkaa linjaa. Vajaat kaksi kuukautta sitten maa otti käyttöön koronapassin työpaikoilla ensimmäisenä Euroopassa.

Järeät toimet on mahdollistanut hätätila, joka on voimassa ainakin vuoden loppuun saakka.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja