Mainos

Italialaismiehelle lupa tyttärensä eutanasiaan

Italian korkein oikeus on antanut italialaisisälle luvan kytkeä tyttärensä irti letkuista, jotka ovat pitäneet tytärtä hengissä 16 vuoden ajan.

Tapaus on jakanut Italiaa jo pitkään, sillä korkeimman oikeuden päätös toimii samalla ennakkotapauksena.

Eluana Englaro, joka on tällä hetkellä 37-vuotias, on ollut vegetatiivisessa tilassa (ilman tietoisuutta elävä) Pohjois-Italialaisessa sairaalassa jo vuodesta 1996, jolloin hän joutui auto-onnettomuuteen.

Eluanan isä, Beppino Englaro, on taistellut tyttärensä eutanasian puolesta 10 vuoden ajan Italian eri oikeusasteissa.

- Tämä vahvistaa sen, että laillisuuden periaate on yhä voimassa tässä maassa, Beppino-isä lausui lehdistölle päätöksen jälkeen.

Korkein oikeus hylkäsi valtionsyyttäjän anomuksen, jonka mukaan alemman oikeusasteen kesäkuinen päätös antaa lupa letkun poistamiselle, tulisi kumota. Milanolainen oikeus katsoi, että tyttären kooma on peruuttamaton tila. Lisäksi oli käynyt ilmi, että tyttären oma toive ennen koomaan vaipumistaan oli ollut se, ettei hänen elintoimintojaan ylläpidettäisi keinotekoisesti.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Italian oikeusistuin antaa luvan koomassa olevan ihmisen elintoimintojen ylläpidon lopettamiseksi.

Vatikaani on syvästi paheksunut oikeuden päätöstä ja pitää sitä eutanasiana, joka on Italiassa laitonta.

Kardinaali Javier Lozano Barragan sanoi aiemmin tällä viikolla, että juoman ja ruuan epääminen vegetatiivisessa tilassa olevalta ihmiseltä on "epäinhimillistä hiviömäisyyttä".

Eutanasiaa kannattavat aktivistit puolestaan pitävät oikeuden päätöstä historiallisena, mutta poliitikot ovat jakautuneet asiassa kahteen leiriin. Jotkut Italian keskusta-oikeistolaiset poliitikot ovat luonnehtineet päätöstä jopa murhana.

Englarojen tapausta on verrattu amerikkalaisen Terri Schiavon tapaukseen, joka oli koomassa 15 vuotta. Oikeus myönsi hänelle eutanasian vuonna 2005, pitkän oikeustaistelun jälkeeen.

Lääketieteen asiantuntijat sanovat, että Eluana saattaa elää vielä kaksikin viikkoa letkujen poistamisen jälkeen, mutta hän ei tulisi tuntemaan kipua.

(MTV3-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.