Italiaan rantautuneen avustuslaiva Sea Watchin kipparia voi odottaa vankilatuomio. Carola Rackete puski aluksensa Italialle kuuluvan Lampedusan saaren satamaan. Aluksen kyydissä oli pelastettuja siirtolaisia.
Racketen ratkaisu toi päätökseen pitkällisen pattitilanteen aluksen miehistön ja viranomaisten välillä. Viranomaiset eivät olleet suostuneet päästämään siirtolaisia maahan.
Italian äärioikeistolainen sisäministeri Matteo Salvini on kuvaillut Racketea kiusankappaleeksi. Rackete pidätettiin, koska hän pakotti tiensä ohitse poliisialuksen, joka yritti estää laivan tulon satamaan. Rikoksesta voidaan antaa jopa 3–10 vuoden vankeustuomio.
Salvini lähti Twitteriin kovasanaisena
Rackete saatettiin tapahtuneen jälkeen ulos aluksestaan ja vietiin paikalta. Salvini kuvaili tekoa rikolliseksi, sotatoimeksi ja vaati, että Rackete vangitaan.
Alueellisen syyttäjän Luigi Patronaggion mukaan humanitaariset syyt eivät oikeuta väkivaltaisia tekoja, jotka kohdistuvat merellä univormua käyttäviin, kertoi italialainen media.
Aluksen kapteenin on määrä astua syyttäjän eteen 48 tunnin kuluessa, kertoi hänen asianajajansa Leonardo Marino toimittajille lauantaina.
Italialaisten medioiden mukaan Rackete on pyytänyt anteeksi sitä, että saattoi poliisiveneen ja sen sisällä olleet ihmiset vaaraan.
