Istuta nyt: Kotikokin suosikki kasvaa yllättävän helposti vaikka ikkunalaudalla
Kotikokki kasvattaa valkosipulinsa itse kynsistä. Kun istutat kynnet nyt, saat satoa syyskuussa.
Istutus tehdään mahdollisimman varhain keväällä maalis-huhtikuussa. Vielä siis ehtii.
Valkosipuli istutetaan istukoista eli valkosipulin kynsistä. Yhdestä kynnestä saadaan aina yksi sipuli. Kasvatus alkaa kylmäkäsittelyllä.
Vinkki: Mitä muhkeampi kynsi, sitä isompi sipuli siitä kasvaa. Isoimmat kynnet kannattaakin säästää istutusta varten.
Valkosipulin kylmäkäsittely ennen istutusta lyhentää kaikkia kehitysvaiheita. Kylmäkäsittelyssä sipuleita pidetään varhain keväällä noin yhden kuukauden ajan jääkaapissa.
Huhtikuun puoleen väliin mennessä sipulit istutetaan kokonaisina juurtumaan kostealla hiekalla täytettyyn astiaan. Astiaa pidetään viileässä, noin 5-10 asteessa.
Istuta parvekkeelle, ikkunalaudalle tai maahan
Kun maa on ulkona lämmin, valkosipulit voidaan istuttaa ulos, parvekkeelle tai esimerkiksi aurinkoiselle ikkunalaudalle sisälle.
Maassa kynnet istutetaan noin 10-15 senttimetrin syvyyteen 10 senttimetrin välein. Ruukussa kynnet painetaan multaan parin sentin syvyyteen.
Valkosipulit tarvitsevat lannoitetta. Lisäksi multa pidetään kosteana aluksi. Sipuleita kannattaa kastella erityisesti lämpimien säiden aikaan.
Sipulit säilyvät pitkään
Sadonkorjuun aika on syyskuussa, kun valkosipulin naatit alkavat kaatua ja kellastua. Sipulit nostetaan ylös, ja mullat huuhdotaan pois vedellä.
Sipulit laitetaan kuivumaan muutamaksi päiviksi aurinkoiselle paikalle. Kuivuneet juuret leikataan pois.
Valkosipulit säilytetään mielellään viileässä paikassa, mutta ne säilyvät myös huoneenlämmössä. Tärkeintä on, että paikka on kuiva ja ilmava. Liian kosteassa sipulit alkavat kasvattamaan uutta vartta.
Lähteet: Kotipuutarha-lehden päätoimittajan Maija Stenmanin luento Helsingin Messukeskuksen Kevätmessuilla, Puutarha.net
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää