Istanbulin yökerhoiskun uhrien kansallisuuksista ei vielä tietoa

Lähes 40 kuoli iskussa yökerhoon Istanbulissa 1:46

Istanbulissa on Suomen Turkin-suurlähetystön tiedossa reilut 200 suomalaista.

Matkustusilmoituksia oli tehty 218, ja aamun aikana lähetystöön on suurlähettiläs Päivi Kairamon tietojen mukaan tullut vielä muutama yhteydenotto. Lähetystö kehottaa kaikkia Istanbulissa olevia suomalaisia ottamaan yhteyttä omaisiinsa. 

Kairamon mukaan tässä vaiheessa ei voi sanoa, että kaikki suomalaiset ovat turvassa. Uutistoimisto AFP siteeraa Turkin sisäministeriä, jonka mukaan 39 kuolonuhrista 20 on toistaiseksi tunnistettu ja 15 heistä on ulkomaalaisia. 

– Toistaiseksi emme tiedä heidän kansallisuuksiaan. Niitä ei ole vahvistettu, suurlähettiläs Kairamo sanoo. 

Kairamo on parhaillaan Suomessa joululomalla, mutta kertoo, että aiemmin tehdyt terroriteot ovat tuntuneet Istanbulin ja Ankaran ilmapiirissä. 

– Iskuja on ollut paljon. Osa on kohdistunut selkeästi poliisiin ja armeijaan, osa siviileihin. Totta kai ne vaikuttavat, ihmiset kokevat huolta turvallisuudesta. Kyllä sen aistii siellä hyvin. 

Suomalaisten matkustus Turkkiin on Kairamon mukaan päättyneen vuoden aikana vähentynyt vuoteen 2015 verrattuna. Kaikkia lukuja ei kuitenkaan ole vielä saatavissa. 

Kairamo kehottaa kaikkia Turkkiin matkustavia perehtymään ulkoministeriön sivulla olevaan matkustustiedotteeseen.  

– Toivomme, että ihmiset noudattavat siellä olevia ohjeita, jos liikkuvat Turkissa, ja tekevät matkustusilmoitukset. 

Tiedotteessa Turkin turvallisuustilannetta luonnehditaan ennalta-arvaamattomaksi. Matkailijoita kehotetaan noudattamaan erityistä varovaisuutta sekä välttämään suuria väkijoukkoja ja mielenosoituksia.  

Lue myös:

    Uusimmat