Israelin presidentti aloittaa neuvottelut maan seuraavasta pääministeristä

Israelin presidentti Reuven Rivlin aloittaa neuvottelut maan seuraavasta pääministeristä sunnuntaina. Asiasta ilmoitti presidentinkanslia tänään.

Rivlin tapaa parlamenttiin valittujen puolueiden edustajia ja tiedustelee näiden kantaa pääministerikysymykseen. Päätöksen hän tekee näiden keskustelujen pohjalta.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi aiemmin tänään, että kaikkein mieluiten hän muodostaisi oikeistokoalition, mutta parlamenttivaalien alustavat tulokset ovat osoittaneet, ettei se ole mahdollista. Netanjahu ehdottikin, että hän ja hänen kilpailijansa Benny Ganz muodostaisivat yhdessä koalitiohallituksen.

Tänään iltapäivällä Ganz kuitenkin teki selväksi, että hänestä täytyy tulla koalitiohallituksen pääministeri.

Lopullista vaalitulosta ei ole vielä julistettu, mutta israelilaismedian mukaan Gantzin johtamalla sinivalkoisella vaaliliitolla olisi 33 paikkaa ja Netanjahun Likud-puolueella 31, kun äänistä oli laskettu 97 prosenttia.

Hallituksen muodostamiseen maassa tarvitaan 61 paikkaa parlamentista eli knessetistä. Yhteensä paikkoja on 120.

Tiukka kisa

Vaalikisa on ollut erittäin tasainen, eikä kummallakaan pääliittoutumista ole tarpeeksi paikkoja, jotta he voisivat muodostaa enemmistöhallituksen yksinään.

Netanjahu ja Gantz kohtasivat tänään muistotilaisuudessa, joka oli järjestetty maan entisen presidentin Shimon Peresin kuolinpäivän kunniaksi. Miehet kättelivät muistotilaisuudessa.

Nähtäväksi kuitenkin jää, onko Gantz valmis olemaan mukana hallituksessa, jota Netanjahu johtaisi. Hän on aiemmin kertonut, ettei halua toimia hallinnossa, jonka pääministeri on asetettu syytteeseen.

Pattitilanne parlamenttivaaleissa uhkaa pääministeri Netanjahun asemaa maan pitkäaikaisimpana pääministerinä. Hänen kautensa on kestänyt jo yli vuosikymmenen.

Pääministeri Netanjahulla onkin paljon pelissä vaaleissa, sillä hänellä on niskassaan korruptiosyytteet. Netanjahun on uskottu haluavan hakea vaalivoiton kautta itselleen syytesuojaa.

Palestiinalaispresidentti ei lämpene Netanjahun jatkolle

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas suhtautuu penseästi ajatukseen uudesta Benjamin Netanjahun johtamasta Israelin hallituksesta.

Abbas kommentoi asiaa vieraillessaan Oslossa, kun häneltä kysyttiin, minkälainen hallituskokoonpano olisi palestiinalaisille mieluisin.

–  Meidän kantamme: Netanjahua vastaan, Abbas sanoi.

Abbasin seurassa ollut palestiinalaisten ulkoministeri Riad al-Maliki sanoi, että oli Israelin hallituksen kokoonpano mikä tahansa, palestiinalaiset ovat valmistautuneet keskustelemaan rauhasta.

–  Kuka ikinä kykeneekään muodostamaan hallituksen, olemme valmiita istumaan hänen kanssaan alas ja käynnistämään neuvottelut uudelleen, al-Maliki sanoi.

Uutista täydennetty kello 17.27.

Lue myös:

    Uusimmat