Israelilaisen luutnantin uskomaton elämäntarina – varjosti huumerikollisia valeasussa, nyt huikea ura maskeeraajana

Israelilainen Dubi Preger on nykyisin palkittu meikkitaiteilija 1:12

Joskus tosielämä on elokuvakäsikirjoitusta ihmeellisempää. Siltä ainakin tuntuu, kun entinen salapoliisi ja nykyisin palkittu maskeeraaja Dubi Preger kertoo elämäntarinansa.

Israelilainen Preger vieraili Helsingissä luennoimassa International Maker Academy -koulussa, ja MTV Uutiset sai mahdollisuuden jututtaa entistä salapoliisia.

Jerusalemissa syntynyt 42-vuotias Preger aloitti pakollisen asepalveluksen 18-vuotiaana. Palveltuaan neljä vuotta ilmavoimissa, panssarijoukoissa ja erikoisjoukoissa luutnantti päätti mennä töihin Israelin poliisin erikoisryhmään, joka suoritti erilaisia peitetehtäviä. Käytännössä siis salapoliisiksi.

– Ajattelin, että se olisi jännittävää. Meitä oli kuusi miestä ja selvitimme Jerusalemissa huumeisiin, väkivaltaan ja terrorismiin liittyviä rikoksia.

Ryhmä teki pääasiassa erilaisia varjostusoperaatioita, joissa poliisit puettiin ja maskeerattiin milloin minkäkin näköisiksi.

– Yleisimmin olin puettuna turistiksi. Lisäksi olin mm. ortodoksijuutalainen, kerjäläinen, rakennusmies... Kävimme ammattimeikkaajalla, jolla oli studio salaisessa asunnossa.

Tarkkailutehtävät vaativat välillä erikoisia asuja, joissa mielikuvituskaan ei ollut rajana.

– Minut puettiin raskaana olevaksi naiseksi, sillä kuka osaisi epäillä tulevaa äitiä? Minulla oli toppaukset vatsassa ja niissä tasku, jossa oli ase. Lastenrattaissa oli nukke ja sen alla konepistooleja, Preger kertoo.

– Vaikeinta siinä asussa oli löytää sopivat kengät.

"Minulla oli toppaukset vatsassa ja niissä tasku, jossa oli ase. Lastenrattaissa oli nukke ja sen alla konepistooleja."

Maskeeraus alkoi kiinnostaa

Elettiin 90-luvun loppua ja Preger oli ollut salapoliisina kaksi vuotta. Hän huomasi olevansa yhä kiinnostuneempi salapoliisiryhmälle valeasuja luoneen maskeeraajan työstä.

– Ehdotin työkaverille, että perehtyisimme enemmän maskeeraajan työhön. Hän totesi vain, että nyt ei ole Halloween, Preger hymähtää.

Kiinnostus kasvoi niin suureksi, että Preger ilmoitti esimiehelleen haluavansa maskeeraajaksi. Esimies vastasi nauramalla.

– Hän ei uskonut, että tekisin sen. Mutta sitten hän totesi, että anna mennä ja että voisin palata halutessani poliisityöhön.

Myös Pregerin vaimo suhtautui ideaan ymmärtävästi. 

Preger päätti muuttaa Englantiin, jossa oli yksi arvostetuimmista alan kouluista, London College of Fashion. Israelilainen puhui itsensä sisään.

– Kouluun on kovat pääsyvaatimukset. Kerroin kuitenkin tarinani johdolle ja he innostuivat menneisyydestäni.

Preger aloitti kolmivuotisen koulutusohjelman yhdessä 20 parikymppisen naisen ja yhden miesopiskelijan kanssa. Alku ei ollut helppo.

– Minulla ei ollut aiempaa kokemusta ja tuntui, että kaikki muut tiesivät mitä tekivät. Olin kuitenkin päättäväinen, toisena opiskeluvuonna aloin ymmärtää, mitä olin tekemässä ja viimeisenä vuonna olin luokkani parhaimmistoa.

Ihmeellisiä työtarjouksia

Työtarjouksia alkoi tulla jo opiskeluaikoina. Preger työskenteli ennen valmistumistaan muun muassa teattereissa. Maskeerauspyyntöjä tuli myös yksityishenkilöiltä, joista osa oli melko kyseenalaisia.

– Eräs mies pyysi, että hänet maskeerattaisiin näyttämään auto-onnettomuudessa loukkaantuneelta. Hän sanoi tekevänsä kepposen veljelleen. Asiakas vaikutti epäilyttävältä, enkä suostunut työhön. Myöhemmin selvisi, että hän aikoi huijata vakuutusyhtiötä, Preger sanoo.

Kiintoisa kohtaaminen oli myös mielenosoitukseen valmistautuvan ryhmän kanssa.

– Englantilainen mies tuli pyytämään, että tekisin vartalomaalauksia tapahtumaan, josta hän ei maininnut enempää. Pyysi vain ottamaan mukaan punaista, mustaa, vihreää ja valkoista väriä. Olin että selvä, mutta myöhemmin aloin miettiä, että nehän ovat Palestiinan lipun värit.

"Jotkut uskovat, että mikä vaan on mahdollista. Että kenet vaan voi meikata Tom Cruiseksi."

Preger kysyi mieheltä, mihin tarkoitukseen vartalomaalauksia haluttiin käyttää. Selvisi, että porukka oli osallistumassa Israelin vastaiseen mielenilmaukseen.

– Sanoin, että pelkäänpä, etten voi tehdä niitä, sillä olen itse israelilainen. Se kaveri meni tiedosta aika tolaltaan.

Väkivaltarikoksen ratkaisija

Entinen poliisi kertoo ratkaisseensa rikoksen maskeeraajanakin. Preger oli 2000-luvun alussa töissä lontoolaisessa teatterissa, kun paikalle tuli poliiseja pyytämään ammattitaitoisen meikkaajan apua.

– Eräs nainen oli joutunut väkivaltarikoksen uhriksi. Hän kertoi, että tekijä oli parrakas mies. Poliisi pidätti kaksi päivää myöhemmin epäillyn, joka oli ajanut jo partansa pois. Nainen oli tulossa tunnistamaan epäiltyä tunnistusrivistä, jossa oli seitsemän miestä. Tehtäväni oli laittaa miehille tekoparrat tunnistukseen.

– En tiennyt, kuka seitsemästä miehistä oli epäilty. Yksi maskeerattavista käytti peruukkia ja autoin häntä asettamaan sen paremmin päähän. Tunnistukseen tullut nainen oli kuitenkin niin järkyttynyt, ettei pystynyt tunnistamaan epäiltyä. Näin poliisien tutkimuspöydällä todistusaineistoa, joiden joukossa oli tuubissa yksittäinen hius. Poliisi kertoi hiuksen löytyneen naisuhrin vaatteista. Sanoin poliisille, että muistakaa sitten ottaa hiusnäyte myös peruukista.

Preger lähti kotiin. Vuosi myöhemmin hän törmäsi samaan tapausta tutkineeseen poliisiin.

– Hän kysyi minulta, mistä tiesin, että syyllinen oli peruukkimies. Sanoin, että tuubissa olleen hiuksen päässä ei ollut juurta, vaan se kihartui. Siitä tunnistaa, että hius on peräisin peruukista.

Paluu kotimaahan

Kahdeksan Lontoossa asutun vuoden jälkeen Preger päätti palata perheineen kotiin vuonna 2006. Hän halusi kolmen lapsensa varttuvan Israelissa. Oman studion Jerusalemin lähellä sijaitsevaan kylään avannut Preger luennoi nykyään maskeerauskouluissa ja maskeeraa näyttelijöitä ja taiteilijoita mm. televisio-ohjelmille, festivaaleille ja teattereille.

Vuonna 2006 israelilainen voitti maansa ensimmäisen vartalomaalauskilpailun. Se toi julkisuutta kotimaassa.

Preger tekee myös paljon yhteistyötä pelastustyöntekijöiden kanssa maskeeraamalla näyttelijöitä onnettomuusharjoituksiin ja -simulaatioihin.

– Maskeeraan harjoitushenkilöt erilaisissa onnettomuuksissa loukkaantuneiden ihmisten näköisiksi. Minulle annetaan ohjeet, millaisia haavoja, mustelmia, vammoja pitäisi maalata. Pelastustyöntekijöiden tehtävänä on sitten vammat nähtyään tietää, miten niitä tulisi hoitaa.

"Ihminen on helppo saada näyttämään kokoistaan lihavammalta, mutta lihavasta ei saa laihaa."

Vammojen maskeeraaminen onkin Pregerin erikoisalaa. Hän kertoo käyttävänsä paljon aikaa ihmisen anatomian ja lääketieteen parissa oppiakseen tekemään mahdollisimman aidon oloisia ruheita, naarmuja, haavoja ja muita vammoja.

"Elämäni paras päätös"

Entinen poliisi on ollut meikkitaiteilijana 16 vuotta. Hän sanoo haastavimpien tilanteiden olevan niitä, kun asiakkaat kuvittelevat kaiken tapahtuvan helposti ja halvalla.

– Jotkut uskovat, että mikä vaan on mahdollista. Että kenet vaan voi meikata Tom Cruiseksi. Ja yleensä epärealistisia toiveita esittävillä asiakkailla ei ole varaa maksaa pyytämästään muodonmuutoksesta, Preger naurahtaa.

– Ihmisvartalo asettaa rajoituksia. Ihminen on helppo saada näyttämään kokoistaan lihavammalta, mutta lihavasta ei saa laihaa.

Ulkoisesti toimintaelokuvien sankareita muistuttava Preger ei ole se stereotyyppisin meikkitaiteilija. Hän sanoo ihmisten yllättyvän edelleen, kun hän kertoo työnkuvastaan.

– Mutta yleensä yllättyneisyyttä seuraa innostus.

Meikki- ja vartalomaalauspiireissä tunnettu Preger sanoo, ettei hänellä ole hinkua palata poliisin työhön.

– Uranvaihto oli elämäni paras päätös. 

Lue myös:

    Uusimmat