Hamasin mukaan viime yön aikana Gazan kaistalle tehtiin kymmeniä ilmaiskuja. Israel sanoo jatkavansa iskujaan Gazan kaistalle Iranin hyökkäyksen jälkeen.
Äärijärjestö Hamasin mukaan viime yön aikana Gazan kaistalle tehtiin kymmeniä ilmaiskuja. Israelin armeijan tiedottaja Daniel Hagari sanoi jo myöhään sunnuntaina, etteivät Iranin lauantaiset lennokki- ja ohjusiskut ole saaneet Israelia herpaantumaan tavoitteistaan Gazassa.
Hagarin mukaan Israel tekee yhä kaikkensa, jotta Hamasin käsissä olevat panttivangit saadaan pelastettua.
– Edes silloin, kun olimme Iranin hyökkäyksen kohteena, emme hetkeksikään kadottaneet näkyvistämme kriittisen tärkeää tavoitettamme Gazassa panttivankien pelastamiseksi Iranin sijaistoimijan Hamasin käsistä, Hagari sanoi myöhään sunnuntaina.
Iran on pitkään tukenut paitsi Hamasia, myös libanonilaista Hizbollahia, Jemenin huthikapinallisia sekä muita Israelia vastustavia äärijärjestöjä Lähi-idässä.
Yhdysvallat "ei osallistu" Israelin kostoon
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sanoi myöhään sunnuntaina, ettei Lähi-idällä ja koko maailmalla ei ole enää varaa uusiin sotiin. Guterres peräänkuulutti äärimmäistä malttia ja painotti, että nyt on aika purkaa jännitteitä.
Turvallisuusneuvosto kokoontui Israelin pyynnöstä sunnuntaina Iranin iskujen vuoksi.
Myös Yhdysvallat on varoittanut sekä Irania että liittolaistaan Israelia jatkamasta kostojen kierrettä.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja korkea-arvoiset yhdysvaltalaisviranomaiset ovat sanoneet Israelille, ettei Yhdysvallat osallistu minkäänlaiseen mahdolliseen Israelin vastaiskuun Irania vastaan.
Yhdysvaltalaisviranomaiset kertoivat asiasta muun muassa CNN:lle ja Wall Street Journal -lehdelle.
Lähteiden mukaan Biden sanoi puhelimessa lauantaiyönä Netanjahulle, että Israelin tulisi katsoa saavuttaneensa jo voiton, sillä sen onnistui pudottaa valtaosa Iranin yli 300 ohjuksesta ja lennokista ennen kuin ne ehtivät tehdä merkittävää vahinkoa.
Myöhään sunnuntaina New York Times -lehti kertoikin israelilaisviranomaisten kertoneen, että Israel on perunut suunnitellun kostoiskun Iraniin.
Merkkejä huolen hälvenemisestä?
Sekä Israelissa että Iranissa maanantaina huoli iskujen jatkumisesta näytti ainakin pintapuolisesti hieman hellittäneen.
Israel perui myöhään sunnuntaina määräyksen, jonka mukaan kaikkien koulujen oli määrä pysyä tänään suljettuina. Myös yli tuhannen ihmisen kokoontumiset oli alun perin kielletty, mutta sunnuntai-iltana niidenkin kerrottiin taas olevan sallittuja.
Iranissa puolestaan lentoliikenne on tänään alkanut jälleen pääkaupungin Teheranin lentokentillä, kertoo CNN. Iranilaisen Tasnim-uutistoimiston mukaan lennot aloitettiin aamukuudelta Imam Khomeinin lentokentällä sekä Mehrabadin kentällä.
Vielä eilen molemmat lentokentät pysyivät kiinni Iranin Israeliin tekemän lennokki- ja ohjushyökkäyksen jälkeen.
Monet kansainväliset lentoyhtiöt, Finnair mukaan lukien, ovat joko reitittäneet lentonsa uudelleen välttäen Iranin ilmatilaa tai keskeyttäneet lennot Teheraniin.
Iran sanoo varoittaneensa aikeistaan
Iran sanoo varoittaneensa Yhdysvaltoja ja joitain Lähi-idän maita etukäteen Israeliin tekemästään viikonloppuisesta hyökkäyksestä.
Iranin ulkoministeri Hossein Amir-Abdollahian sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan eilen, että Iran oli ilmoittanut iskustaan naapurimaille sekä Yhdysvalloille 72 tuntia ennen hyökkäyksen aloittamista. Yhdysvallat kuitenkin on sanonut, ettei tämä pidä paikkaansa.
Myös Turkin, Jordanian ja Irakin viranomaiset kertoivat eilen Reutersille, että Iran oli varoittanut maita päiviä ennen kuin se lauantaina aloitti lennokki- ja ohjushyökkäyksensä Israeliin.
Reutersin mukaan Turkin ulkoministeriö on kertonut puhuneensa Iranin iskusta sekä Iranin johdon että Yhdysvaltojen kanssa.
Iranin viikonloppuinen hyökkäys oli kosto Iranin konsulaattiin Syyriassa tehdystä iskusta. Alkukuusta tehdyssä iskussa kuoli kaksi iranilaiskenraalia ja muita Iranin vallankumouskaartin jäseniä.
15.4. kello 10:58: Juttua päivitetty kauttaaltaan.
Uusimmat
-
23:30
Madonnan pikkuveli on kuollut
-
23:09
Israel antanut Beirutiin uuden evakuointikäskyn – MTV seuraa
-
23:05
“Korkean uhan” tulivuori alkanut järisyttää maata ennätystahtiin Yhdysvalloissa
-
22:55
NHL-seuralta useita suomalaispäätöksiä – Anttoni Honka lainalle Eurooppaan
-
22:38
Mistä on kyse? Helsingin tuomiokirkon keskellä leijuu seitsemänmetrinen maapallo
-
22:09
TTK-kisasta pudonnut Olli Halonen: "Leuka pystyssä lähden"
-
21:56
Kohutussa Menendezin veljesten murhajutussa uusi käänne
-
21:50
Jesse Ylöselle ikävä NHL-uutinen
-
21:26
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa parinvaihtoviikko – tässä ovat uudet parit!
-
21:20
Tämä pari joutui jättämään TTK-parketit
-
21:17
HJK-faneilta raju mielenilmaus Helsingissä
-
20:57
Suomen bikini fitness -tähdeltä leuat loksauttava tarina Minna Pajulahdesta: "En ole ikinä nähnyt sellaista keneltäkään muulta"
-
20:55
Dinosaurukset tappanut asteroidi ei tullut yksin: Katastrofaalinen tapaus
-
20:52
Kymppejä! Gogi Mavromichalis hämmästytti parketilla tuomariston täysin: "Niin täydellistä TTK:ta"
-
20:39
Isaac Senen ja Kastanja Rauhalan perinteistä poikkeava veto parketilla sai TTK-tuomariston jakautumaan
-
20:36
Jesse Puljujärvestä huima julistus – NHL-menestysluotsi jakoi mehukkaan kommentin suomalaisesta
-
20:16
Helena Ahti-Hallberg vaikuttui Niina Lahtisen tanssin aloituksesta: "Ehdottomasti parasta antia"
-
20:15
Itämeri on tuhansien hylkyjen hautausmaa – tutkimussukeltaja kertoo, mikä on pitänyt laivojen jäänteet kunnossa satoja vuosia
-
20:09
MTV Israelissa: Viikonlopun tapahtumat näyttävät, miten Israel on epäonnistunut pyrkimyksissään
-
20:02
Yhdysvaltain presidenttiydestä käydään tiukka kisa: Wisconsiniin laitettu kymmeniä miljoonia dollareita
-
Lataa lisää