Mainos

Israel ja Hizbollah vaihtoivat vankeja

Israel ja Hizbollah jatkoivat vankienvaihtoaan pommi-iskusta huolimatta.

Israel ja libanonilainen Hizbollah-sissijärjestö ovat jatkaneet vankienvaihtoaan Jerusalemissa aamulla tehdystä verisestä itsemurhaiskusta huolimatta.

Saksan välityksellä tehtyä sopimusta vaihdosta oli hiottu kolme vuotta. Ensiksi kolmisenkymmentä arabivankia lennätettiin Israelista Kölniin, missä heidät vaihdettiin vuonna 2000 siepattuun israelilaiseen liikemieheen Elhanan Tannenbaumiin ja arkuissa paikalle tuotuihin kolmen israelilaissotilaan ruumiiseen.

Tämän jälkeen israelilaiset asiantuntijat varmistivat sotilaiden henkilöllisyyden. Sitten arabivangit siirrettiin koneeseen joka lähti kohti Beirutia, minne he saapuivat illansuussa. Tannenbaum ja sotilaiden ruumiit puolestaan lennätettiin Tel Aviviin.

Samaan aikaan israelilaiset vapauttivat nelisensataa palestiinalaista, jotka kuljetettiin busseilla Länsirannalle ja Gazaan. Tunnistuksen jälkeen Israelin armeija lähetti kolme kenraalia kertomaan kuolleiden sotilaiden omaisille heidän kohtalostaan.

-Kerroin heille, että ruumiit olivat yhtenä kappaleena eikä niitä ollut silvottu. Sanoin myös, että todennäköisesti sotilaat kuolivat hyvin pian sieppaamisen jälkeen, kuvaili kenraalimajuri Gil Regev tehtäväänsä Israelin armeijan radiossa. Myös pääministeri Ariel Sharonin kerrottiin soittaneen sekä sotilaiden että Tannenbaumin omaisille torstaina.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-TT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.