Gazasta ammuttu yli 2000 rakettia Israeliin, video näyttää maiden välisen valtaisan tulituksen – Palestiina kertoo yli 120:n kuolleen, uhreista lapsia yli 30

Yllä olevalla videolla on uutiskanava CNN:n raportti Israelin ja Palestiinan välisestä konfliktista 1:32
Yllä olevalla videolla on uutiskanava CNN:n raportti iskuista. Videolla nähdään, kuinka ilmaiskut runtelevat kaupunkeja.

Israelin ja palestiinalaisten väliset taistelut ovat jatkuneet jälleen lauantain vastaisena yönä. 

Qatarilaismedia al-Jazeeran mukaan Israel on jatkanut lauantain puolella Gazan pommituksia ilmaiskuin ja tykistökeskityksin. Samaan aikaan Hamasin kerrotaan ampuneen raketteja Israelin suuntaan, osuen muun muassa Ashdodin kaupunkiin.

Gazan kaistalle tehdyissä iskuissa on kuollut tähän mennessä jo ainakin 126 ihmistä, joista 31 on lapsia, kertoo Palestiinan terveysministeriö uutistoimisto AFP:n mukaan.

Al-Jazeera puolestaan kertoo Gazassa kuolleen jo 137 palestiinalaista, joista 36 on lapsia.

Haaretzin mukaan Israelissa on kuollut kahdeksan ihmistä. Kuolonuhrien lisäksi ainakin yli 900 ihmistä on haavoittunut Gazassa. YK:n mukaan 10 000 gazalaista on joutunut lähtemään kodeistaan pommitusten vuoksi.

Yli 2000 ohjusta ammuttu

Israelin sotilasviranomaisten mukaan Gazasta on ammuttu Israeliin yli 2000 ohjusta maanantaista alkaen. Monet kansainväliset tahot ovat ilmaisseet huolensa väkivaltaisuuksista.

– Olemme erittäin huolissamme siviiliuhrien kasvavasta määrästä sekä Gazan että Israelin puolella. Olemme myös hyvin surullisia raportoiduista lasten kuolemista Gazassa, sanoi YK:n Stephane Dujirric.

Kyseessä on pahin yhteenotto Israelin ja Gazan välillä seitsemään vuoteen.

Israelin pääministeri ei ole näyttänyt merkkejä siitä, että tulitus laantuisi.

– Olen sanonut, että haemme Hamasilta ja muilta terroristijärjestöiltä erittäin korkean hinnan. Me teemme niin ja jatkamme mahtavalla voimalla, pääministeri Benjamin Netanvyahu sanoi perjantaina.

Tulitauon enteillään olevan kuitenkin tuloillaan lähipäivinä. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on vaatinut välitöntä tulitaukoa sekä Israelilta että Hamasilta.

Yllä olevalla videolla on uutiskanava CNN:n raportti iskuista. Videolla nähdään, kuinka ilmaiskut runtelevat kaupunkia.

Lähteet: STT ja CNN.

Uutista korjattu kello 11.37: Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että Israel olisi ampunut yli 2000 ohjusta Gazaan. Alkuperäislähde CNN:n mukaan Gazasta on ammuttu Israeliin yli 2000 ohjusta.

Lue myös:

    Uusimmat