Isoäiti meni keskeyttämään ulkopuolisten tappelua, mutta joutuikin itse uhriksi: "Kuka ampuu syyttä 71-vuotiasta naista päähän?"

Yhdysvaltalainen isoäiti meni keskeyttämään ulkopuolisten tappelua, mutta saikin luodista:"Kuka ampuu syyttä 71-vuotiasta naista päähän?" 1:22
71-vuotiaan uhrin poika kertoo järkyttyneenä Yhdysvaltain Washingtonissa tapahtuneesta välikohtauksesta.

Hirvittävä tapaus sattui Yhdysvaltojen pääkaupungissa Washingtonissa.

Naisen omaisten mukaan tämä oli yrittänyt mennä keskeyttämään ulkopuolisten henkilöiden tappelun, kun tilanne oli yhtäkkiä kääntynyt naista vastaan.

Naisen tarkoituksena oli rauhoitella tilannetta, mutta hän joutuikin lopulta uhriksi saatuaan luodista päähänsä. Nainen menetti henkensä tilanteessa.

71-vuotiaan poika Robert Alston kertoo järkyttyneenä CNN:lle, että lapset ja lapsenlapset jäävät kaipaamaan isoäitiään suuresti.

– Meiltä vietiin viimeinen tilaisuutemme kertoa hänelle, että rakastamme häntä ja että tulemme näkemään vielä. Hänet kirjaimellisesti riistettiin meiltä.

– Kuka ampuu syyttä 71-vuotiasta naista päähän?

Pastorina työskentelevä Alston muistaa äitinsä huolehtivana ja määrätietoisena.

Alstonin suurin toive on, että tekijä ilmoittautuisi poliisille.

– Myös sinulla on isoäiti sekä äiti, joten pyydän sinua ilmiantamaan itsesi. Anna oikeuden voittaa tässä vaiheessa.

Lue myös:

    Uusimmat