Iso H valmistelee uutta levyään: Perhe toiminut koekuuntelijoina

Räppäri Iso H pyhittää kesän soololevyn teolle ja perheelleen.

Alun perin Fintelligens-räp-duosta tunnetuksi tullut Iso H, eli Henrik Roseberg, nousee pitkästä aikaa lavalle sooloartistina lauantaina Lahden Summer Up -festivaaleilla. Hän myöntää, että paluu keikkalavoille tuntuu tässä vaiheessa jännityksenä.

– Jännittää todella paljon, mutta hyvällä tavalla. Odotan eniten sitä hetkeä lavalla, kun jännitys laukeaa ja muuttuu positiiviseksi energiaksi.

Iso H valmistelee parhaillaan uutta soololevyään, joka ilmestyy vielä tämän vuoden puolella. Hänelle on tärkeää myös, että kaikki aika ei mene työntekoon. Puoliso ja kaksi pientä lasta vaativat perheenisän huomiota.

– Loppukesä menee vielä levyä viimeistellessä. Tarkoitus on ottaa keikkarintamalla hiukan iisimmin kuin aikaisemmin, että jää aikaa myös perheelle. Hiljaa hyvä tulee, Iso H kuvailee.

Hän kertoo, että perhe ja ystävät ovat jo toimineet tulevan levyn kappaleiden koekuuntelijoina.

– Olen soittanut uusia kappaleita perheelleni ja ystävilleni. Olen saanut oikeastaan vain hyvää ja rakentavaa palautetta. Tämä on lisännyt luottamustani siihen, että myös muut tulevat kappaleista pitämään, Iso H iloitsee.

Lue myös:

    Uusimmat