Iskelmätähti Meiju Suvas huolestui ylipainostaan – sydämen rytmihäiriöt paljastuivat kesken kuvausten

Meiju Suvas toivoo saavansa kipinän elintapamuutokseen. Laulaja sai tietää kärsivänsä rytmihäiriöistä kesken ohjelman kuvausten. 

Olet mitä syöt -ohjelman uudella kaudella tavataan julkisuudesta tuttuja henkilöitä, jotka kaipaavat apua terveellisempien elintapojen löytämiseen. Apuna ja tukena muutoksessa on lääkäri Pippa Laukka.

Laulaja Meiju Suvaksen haasteena on hektinen elämä, jossa aikaa ei tahdo riittää liikuntaan tai ruoanlaittoon. Keikkojen ja teatteriesitysten lomassa tulee syötyä mitä milloinkin on tarjolla, eikä ruokaa ehdi miettiä tarkemmin.

Laulaja saa tietää ohjelmassa kärsivänsä sydämen rytmihäiriöistä. Pippa Laukka haluaa tutkia Suvaksen sydäntä tarkemmin sydänfilmin avulla.  

– Pienenä minulla oli sivuääni sydämessä, mutta se meni ohi, Suvas kertoo. 

– Meijun kohdalla rytmihäiriöt liittyvät selvästi huonoihin elämäntapoihin ja stressiin. Kolme asiaa, jotka meidän pitää saada kuntoon: syöminen, liikunta ja nukkuminen. 

Suvas kertoo MTV Uutisille, että toivoo saavansa ohjelmasta kipinän pitää parempaa huolta terveydestään.

– Ihmiset huoltaa autojaan, mutta omat vuosihuollot jäävät tekemättä. Ajattelin, että tässä tulee 60-vuotishuolto hoidettua samalla.

Suvas toteaa ylipainon rasittavan erityisesti jalkoja. Hän haluaa puuttua asiaan ajoissa, jotta jalat eivät mene huonoon kuntoon ja rajoita häntä tulevaisuudessa.

– Kun paino vähenee, jalat rasittuvat vähemmän ja liikkumisesta tulee helpompaa.

Olet mitä syöt MTV3-kanavalla keskiviikkoisin klo 20.

Lue myös:

    Uusimmat