Isis joutui ahdinkoon varainkeruussaan – nyt terroria kylvetään verovaroin

Ahdinkoon joutunut terroristijärjestö Isis on joutunut kuluneen vuoden aikana muuttamaan varainkeruumenetelmiään radikaalisti.

Kun tuhoa ja terroria kylvävä äärijärjestö keräsi vuosi sitten puolet toimintavaroistaan öljyn myynnistä, saa se nyt yli puolet varoistaan verottamalla hallitsemiaan alueita ja perimällä tullimaksuja.

– Isis halusi monipuolistaa ja lujittaa rahoitusmahdollisuuksiaan. Järjestö halusi nojata mahdollisimman pitkälle alueensa väestöön siltä varalta, että kansainvälinen yhteisö alkaa sotia öljyn myyntiä vastaan, sanoo konfliktinratkaisujärjestö CMI:n Irak-asiantuntija Hussein al-Taee.

Näin onkin juuri käynyt, kun terroristijärjestön vastainen liittouma on vuoden aikana iskenyt paljolti Isisin hallitsemien öljykenttien alueelle. 

Lisäksi huomattavan alhaalle painunut öljyn hinta on vaikuttanut Isisin rahavaroihin. Kun puolitoista vuotta sitten yhden raakaöljybarrelin hinta liikkui 100 dollarin yläpuolella, on se viime aikoina ollut alle 40 dollaria.

Öljyä Isisiltä ostavat monet alueen toimijat, ja sitä päätyy myös terrorijärjestöä vastaan sotiville tahoille. Nykyään öljy tuottaa al-Taeen mukaan enintään 20 prosenttia Isisin varoista. Loput rahat se kerää lahjoituksista, kidnappauksista sekä muinaisesineiden myynnistä.

Kuukausittain Isis kerää tutkimusyhtiö IHS:n mukaan noin 75 miljoonaa euroa, eli järjestön vuosibudjetti liikkuu 900 miljoonan euron tasolla. 

MTV Uutiset kertoi Isisin rahoitusvaikeuksista ensi kerran jo marraskuussa. 

Isis tarjoaa jäsenetuja 

Veroäyri terrorijärjestön alueen ihmisille on suurempi maaseudulla kuin kaupungeissa eli esimerkiksi Raqqassa ja Mosulissa. Lisäksi Isisiin kuuluvat saavat palveluita ilmaiseksi tai halvalla, ja heitä verotetaan vähemmän, al-Taee kertoo. Näin järjestö pyrkii houkuttelemaan lisää jäseniä. 

 "Tuleva Isis on paljon räjähtävämpi"

Konfliktinratkaisujärjestö CMI:n Irak-asiantuntija Hussein al-Taee näkee pelottavana uhkakuvana eräänlaisen uuden ajan Isisin syntymisen.

Se syntyisi hänen mukaansa kärjistyvistä konflikteista Lähi-idässä ja samalla siitä, että lännessä tapahtuviin kriiseihin regoidaan Euroopassa paljon voimakkaammin kuin Palestiinan tilanteeseen.

-Se todennäköisesti lisää tietynlaista tahtoa ottaa asiat omiin käsiin. Digitalisaation avulla on ollut mahdollista löytää samanmielisiä kontakteja.

Al-Taee arvelee, että kalifaatin vaikutusmahdollisuuksiin pettyneet tarttuvat toimeen omatoimisesti ja vailla keskitettyä johtoa. Mahdollinen tuleva Isis on al-Taeen mukaan todella paljon räjähtävämpi ja ennalta-arvaamattomampi.

-Se saattaa syntyä Euroopassa ja lähteä Euroopasta liikkeelle kostamaan maailman eripuraisuutta ja tekopyhyyttä. Henkilön ei tarvitse olla muslimi, että hän lähtee äärijärjestön toimiin mukaan. Se riittää, että hänkin on sitä mieltä, että maailmassa katsotaan konflikteja eri silmin.

Al-Taeen mukaan konfliktien pohjimmaisiin syihin täytyisi tämän vuoksi pureutua niiden syntysijoilla.

-Puututaan kriiseihin jo nyt, ennen kuin on liian myöhäistä.  

Esimerkiksi kaikista myytävistä tuotteista ja palveluista Isis perii 20 prosentin arvonlisäveroa. Isisin alueella asuu myös Irakin hallinnon virkamiehiä, joiden palkkaa Isis verottaa. Myös Syyrian ja Turkin rajalla perittävät tullimaksut tuottavat järjestölle rahaa. 

– Sekä Syyria, Irak että Turkki katsovat, että vaikka Isis hallitsee alueella, ihmisiä ei saa ajaa sellaiseen ahdinkoon, että joudutaan nälänhätään. Avustusrekat käyvät edelleen alueella, ja se generoi taloutta ja rahaa. 

Al-Taeen tiedot pohjautuvat Isisin alueella asuviin lähteisiin sekä historiallisesti siihen, miten äärijärjestöt ovat toimineet. Hänen työnantajansa CMI tekee parhaillaan työtä Irakin kansallisen vuoropuhelun edistämiseksi. 

Lahjoitusten merkitys vähenemässä 

Yksityisiltä tahoilta ja lahjoituksista Isis kerää noin viidenneksen varoistaan. Nämä rahat tulevat erityisesti Persianlahden öljyvaltioista. Esimerkiksi Saudi-Arabian valtionuskonto wahhabismi on lähellä Isisin ajatusmaailmaa, al-Taee sanoo. 

– Mattimeikäläinen Saudi-Arabiassa näkee Isisin ideologiset tavoitteet samanlaisina. Näin ollen hän tuntee, että on tärkeää tukea järjestöä. Tukea tulee myös Kuwaitin kautta. 

Al-Taeen mukaan lahjoitusten osuus on kuitenkin pienenemässä ja sen mekanismit ovat syynin alla. 

– Moni rahoittaja uskoo, että Isis ei ole enää se taho, jota kannattaa rahoittaa, vaan mieluummin niitä ryhmiä, jotka todennäköisesti istuisivat neuvottelupöydässä päättämässä Syyrian tulevaisuudesta.

Tilanne alueella muuttuu alati, ja kuukausi toisensa jälkeen myös Isisin tila voi olla hyvin erilainen, al-Taee muistuttaa. Yhteensä Isis menetti päättyneenä vuonna noin 14 prosenttia alueistaan. Viime viikolla se menetti toukokuussa valloittamansa Ramadin kaupungin Irakissa.  

Lue myös:

    Uusimmat