IS: Verottaja ulosmittasi Jari-Matti Latvalan kiinteistöjä ja autoja miljoonien eurojen edestä

Jari-Matti Latvala esittelee hienoa ralliautokokoelmaansa 0:55
Jari-Matti Latvalalla on toinen toistaan upeampia ralliautoja – katso videolta, miltä ammattiautoilijan kokoelma näyttää!

Verottaja on ulosmitannut Jari-Matti Latvalan omaisuutta Suomessa miljoonien eurojen edestä, uutisoi Ilta-Sanomat.

Verohallinto ja Latvala ovat olleet erimielisiä siitä, onko Latvala ollut verovelvollinen Suomeen viimeisten vuosien aikana. 35-vuotias rallikuski on asunut Monacossa vuodesta 2009 lähtien, mutta verottajan näkemyksen mukaan hän ei ole ollut riittävästi ulkomailla pysyäkseen ansiotuloverotuksen ulkopuolella Suomessa.

Ilta-Sanomien mukaan saataviaan perivä verottaja aikoo ulosmitata Latvalan omaisuutta miljoonien eurojen edestä.

– Joo, näin on tapahtunut. Minulta on nyt ulosmitattu paitsi kiinteistöjä myös autoja. Tämä tuli itselleni yllätyksenä, ja on pakko sanoa, että myös hämmästelen tätä ratkaisua, Latvala vahvistaa IS:lle.

– Toisaalta kyse on lähinnä verottajan pyytämästä rutiinitoimenpiteestä. Näinhän se toimii usein tällaisissa kiistanalaisissa tapauksissa.

Ulosmittaus estää Latvalaa myymästä omaisuuttaan pois ennen kuin vuodesta 2018 alkanut kiista-asia saadaan päätökseen.

IS:n mukaan verottaja karhuaa Latvalalta useiden miljoonien eurojen suuruista summaa.

Lue myös:

    Uusimmat