IS: Nelikolle syytteet törkeästä rahanpesusta ja petoksesta – tehtailivat yli 8000 valelaskua

Neljä tamperelaismiestä yritti saada huijauslaskuilla aikaan jopa 3,5 miljoonan euron suuruista summaa, uutisoi Ilta-Sanomat.

Miehille luettiin juhannuksen alla syytteet muun muassa törkeästä petoksesta ja törkeästä rahanpesusta. Syytteen mukaan miesten yritys lähetti eri tahoille jopa 8111 perusteetonta laskua.

Lähetettyjen valelaskujen summa oli yleensä 434 euroa ja niillä tavoiteltiin yhteensä noin 3,5 miljoonan euron suurusta pottia.

Harva vastaanottaja maksoi kuitenkaan aiheettoman laskun – maksaneita oli yhteensä 283 ja vastaajat tienasivat näillä 108 000.

Lisäksi miehet pitivät yllä firmansa palvelunumeroa, joka laskutti soittajaa 1,75 euroa minuutilta. Puheluhintaa kuitenkin nostettiin reippaasti, jolloin minuuttihinnaksi tuli huikeat 25 euroa.

Näillä puheluilla miehet tienasivat 25 000 euroa ennen kuin numero suljettiin väärinkäytösepäilyistä johtuen.

Syyttäjä vaatii miehiltä rikoksella saadun hyödyn korvaamista valtiolle sekä liiketoimintakieltoa.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan yksi syytteen saaneista miehistä on aiemmin esiintynyt Ylen Satuhäät-ohjelmassa ja hänet on tuomittu viime vuoden joulukuussa petoksesta. 

Lue myös:

    Uusimmat