IS: Hjallis Harkimo joutunut itsekin koulukiusatuksi – "Muistan vieläkin kiusaajani naaman selvästi"

Kansanedustajan kaikkia kolmea poikaa on kiusattu koulussa.

Kokoomuksen kansanedustaja Harry "Hjallis" Harkimo piti hiljattain eduskunnassa poikkeuksellisen henkilökohtaisen puheenvuoron koulukiusaamiskeskustelun yhteydessä. Kansanedustaja kertoi, että hänen kaikkia kolmea poikansa on kiusattu.

Harkimo nosti asian esiin, kun eduskunnassa käsiteltiin Tiina Elovaaran (ps.) ja yli sadan muun kansanedustajan allekirjoittamaa aloitetta vakaviin kiusaamistapauksiin puuttumisen mahdollistamisesta. Elovaaran aloite eteni sivistysvaliokunnan käsittelyyn.

– Minulla on aika paljon kokemuksia tästä. Minun kolmea poikaani on kaikkia kiusattu, ja viimeinen on viime vuoden aikana vaihtanut kolme kertaa koulua, Hjallis Harkimo totesi Verkkouutisten mukaan.

– Tiedän miltä tuntuu, kun poika ei illalla halua mennä nukkumaan vaan istuu sängyssä. Ja kun minä kysyn, että miksi sinä istut, niin hän sanoo, että minä istun siksi, että kestäisi kauemmin, että tulisi aamu, jotta minun ei tarvitsisi mennä kouluun heti. Että sitä se kiusaaminen on.

Tänään perjantaina Harkimo kertoo Ilta-Sanomissa joutuneensa itsekin kiusatuksi.

– Tiedän ihan tarkkaan, miltä se tuntuu, sillä minuakin kiusattiin koulussa, Harkimo sanoo.

– Muistan vieläkin kiusaajani naaman selvästi ja tiedän, miltä hän näyttää.

Harkimo ei sanoisi kiusaajalleen tänä päivänä mitään.

– Mitä sitä nyt enää sanomaan. Haluan uskoa, että paha saa palkkansa.

Lue myös:

    Uusimmat