Irlanti ja Iso-Britannia valmistautuvat vastaanottamaan hurrikaani Ophelian rippeet

Irlanti on alkanut valmistautua hurrikaani Ophelian rippeiden saapumiseen rannikolleen, kertoo irlantilainen uutiskanava RTE

Isossa-Britanniassa maan länsiosiin on annettu maanantain voimassa oleva oranssi tuulivaroitus.

Ophelian odotetaan heikkenevän voimakkaaksi syysmyrskyksi sen saavuttaessa Irlannin huomenna. Tuulenpuuskien voimakkuus voi ylittää 36 metriä sekunnissa.

– Tuulenpuuskat voivat aiheuttaa rakenteellisia vahinkoja ja häiriöitä ja tulvia, varoittaa Irlannin Ilmatieteenlaitos.

Koululaiset jäävät kotiin

Irlannin ilmatieteenlaitos Met Eireann on antanut punaisen eli korkeimman tuulivaroituksen viidelle, maan länsiosissa sijaitsevalle alueelle.

Kyseisillä Galwayn, Mayon, Claren, Corkin ja Kerryn alueilla koulukuljetuksia järjestävä Bus Éireann -yhtiö on ilmoittanut peruttavansa maanantaiaamun koulukuljetukset.

Yhtiö on vastuussa liki 116 000 alueilla asuvan koululaisen kyydeistä.

– Tällä varmistetaan, ettei koululaisia aseteta vaaraan millään lailla, yhtiö sanoo tiedotteessaan.

Sisämaa säästynee tuhoilta?

Muualla maassa on maanantaiaamusta lähtien voimassa oranssi eli toiseksi korkein tuulivaroitus.

Sisämaassa tuulet eivät välttämättä ole yhtä voimakkaita kuin rannikolla.

Tuulivaroitukset ovat voimassa maanantaina kello 9 lähtien paikallista aikaa tiistaihin aamuyöhön asti. 

Lue myös:

    Uusimmat