Iran on alkanut valmistaa uraanimetallia, jota voi käyttää ydinaseiden valmistamiseen – jälleen uusi sopimusrike

Iran on aloittanut uraanimetallin valmistamisen, kertoo YK:n alainen Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA. Uraanimetallia voidaan käyttää komponenttina ydinaseiden valmistamiseen.

Uutinen oli odotettavissa, sillä Iran oli hiljattain ilmoittanut tutkivansa uraanimetallin tuotannon aloittamista. Tarkoituksena oli maan mukaan tuottaa kehittynyttä polttoainetta maan pääkaupunki Teheranin tutkimusreaktorille.

Tapaus on Iranilta jälleen uusi ydinsopimuksen rike. Tammikuussa Iran vahvisti, että se on alkanut valmistaa 20-prosenttista rikastettua uraania, mikä ylittää reilusti sopimuksessa asetetut rajat.

Iranin ydinohjelman rajoittamiseksi laadittu sopimus tuli voimaan vuonna 2015. Sopimuksella on pyritty estämään Irania kehittämästä ydinaseita, ja siihen sisältyy muun muassa 15 vuoden kielto uraanimetallin valmistamisesta.

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump veti vuonna 2018 maansa pois sopimuksesta ja määräsi Iranille uusia pakotteita. Iran on sittemmin lakannut noudattamasta sopimuksen ehtoja.

Yhdysvaltain tämänhetkinen presidentti Joe Bidenin hallinto on viestinyt, että Yhdysvallat saattaa palata ydinsopimukseen. Biden on myös sanonut, ettei poista Iranin vastaisia pakotteita ennen kuin maa noudattaa ydinsopimuksen sitoumuksia.

Iran puolestaan on ehdottanut, että EU voisi avittaa sen ja Yhdysvaltojen paluuta sopimukseen.  

Lue myös:

    Uusimmat