Iran sanoo harkitsevansa paluuta neuvotteluihin ydinohjelmastaan.
Iranin yhteistyö Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n kanssa saa uuden muodon, sanoo maan ulkoministeri Abbas Araghchi. Hänen mukaansa yhteistyötä ei olla lopettamassa, mutta IAEA:n pyyntöjä ydinlaitosten tarkistamisesta harkitaan tapauskohtaisesti.
Araghchin mukaan harkinnassa otetaan huomioon erilaiset turvallisuusasiat.
Araghchin mukaan Iran perehtyy yksityiskohtiin ja harkitsee niiden perusteella paluuta ydinohjelmaneuvotteluihin Yhdysvaltojen kanssa. Neuvottelut katkesivat noin kuukausi sitten, kun Israel ja Yhdysvallat pommittivat muun muassa Iranin ydinlaitoksia.
Araghchin mukaan tulevissa neuvotteluissa keskityttäisiin pelkästään Iranin ydinohjelmaan ja maata kurjistavien talouspakotteiden poistamiseen. Esimerkiksi maan sotilaalliset kyvyt, kuten ballistiset ohjukset, eivät hänen mukaansa olisi mukana keskusteluissa.
Lisäksi ulkoministeri painotti, ettei Iran missään tapauksessa luovu oikeudestaan rikastaa uraania rauhanomaisiin tarkoituksiin. Yhdysvallat on vaatinut sitä lopettamaan rikastamisen.