Irakin televisio: USA teki uuden ilmaiskun Irakiin, kohteena Hashed al-Shaabi -järjestön komentaja – Yhdysvallat kiistää väitteen

2:28
Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen johtaja, eversti Petteri Kajanmaa kommentoi kenraali Qassem Suleimanin tappanutta iskua Kymmenen uutisissa.

Yhdysvallat on tehnyt uuden ilmaiskun Irakiin, uutisoi Irakin televisio. Sen mukaan isku tapahtui maan pääkaupunki Bagdadin pohjoispuolella ja sen kohteena oli puolisotilaallisen Hashed al-Shaabi -järjestön komentaja.

Katso video: Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen johtaja, eversti Petteri Kajanmaa kommentoi kenraali Qassem Suleimanin tappanutta iskua Kymmenen uutisissa.

Poliisilähde kertoi uutistoimisto AFP:lle, että pommitus osui Hashed-järjestön saattueeseen ja jätti jälkeensä kuolleita ja haavoittuneita. Lähde ei kuitenkaan kertonut uhrien tarkkaa lukumäärää.

Yhdysvaltojen johtaman koalition osallisuudesta uuteen iskuun on ristiriitaista tietoa. Koalition edustaja kiisti Twitterissä, että se olisi tehnyt ilmaiskun.

– Koalitio ei ole suorittanut ilmaiskuja Tajin lähellä (Bagdadin pohjoispuolella) viime päivinä, edustaja tviittasi.

Yhdysvallat surmasi eilen iranilaiskomentajan

Yhdysvallat tappoi eilen Iranin vallankumouskaartin Quds-joukkojen komentajan Qassem Suleimanin ilmaiskulla Bagdadin lentokentällä. Iskussa kuoli myös seitsemän muuta ihmistä, heidän joukossaan Hashed -järjestön varajohtaja Abu Mahdi al-Muhandis.

Irakilaisten turvallisuuslähteiden mukaan isku tehtiin Hashed al-Shaabi -järjestön kulkueeseen Bagdadin kansainvälisen lentokentän alueella. Irakin armeija kertoi, että alueelle osui kolme rakettia.

Iranin korkein uskonnollinen johtaja Ali Khamenei vakuutti maan kostavan Suleimanin tappamisen.

Yhdysvaltain tekemä isku on selkeä vastaus uutenavuotena Bagdadissa tehtyyn hyökkäykseen Yhdysvaltain suurlähetystöä kohtaan.

Irania tukevat mielenosoittajat ympäröivät uudenvuodenaattona Yhdysvaltain lähetystön ja muun muassa heittelivät kiviä ja sytyttivät vartiokopin tuleen. Mielenosoittajat poistuivat paikalta keskiviikkona Hashed-järjestön käskystä.

Jännitteiden Yhdysvaltojen ja Iranin välillä pelätään kiristyvän entisestään ja johtavan uusiin konflikteihin Lähi-idässä.

Juttuun päivitetty tieto kello 8.58, että Yhdysvaltojen johtaman koalition edustaja kiistää väitteen uudesta ilmaiskusta.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja