Irakilaismies raiskasi nuoren naisen rappukäytävässä Helsingissä
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 28-vuotiaan miehen raiskauksesta kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Kotiinsa palaamassa ollut nuori nainen raiskattiin kotitalon rappukäytävässä aamuviiden aikaan.
Teko tapahtui toukokuussa Itä-Helsingissä. Uhri oli 21-vuotias.
Nainen oli tulossa juhlimasta Helsingin keskustasta ja jäi pois bussipysäkillä. Irakilaismies aluksi jutteli naiselle ja lähti sitten seuraamaan juoksevaa naista.
Mies ja nainen eivät tunteneet toisiaan entuudestaan. Mies kertoi oikeudessa olleensa Suomessa kuusi vuotta.
Rapussa mies raiskasi naisen. Hän piti kättä uhrin suun edessä, jottei tämä voinut huutaa apua. Mies uhkasi eleillä lyödä, jos nainen ei olisi hiljaa tai vastustelisi.
Mies saatiin kiinni, kun uhri näki hänet Itäkeskuksessa pari viikkoa raiskauksen jälkeen.
Oikeus määräsi miehen maksamaan naiselle 7700 euroa korvausta tilapäisestä haitasta ja henkisestä kärsimyksestä.
Tekijä passitettiin vankilaan.
Uusimmat
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
06:29
Kuolettava kivisade sinkosi päänkokoisia murikoita puolen kilometrin päähän rusikoiden rakennuksia ja autoja – katso videolta poikkeuksellisen onnettomuuden tuhoja
-
06:20
Seitsemän edustajaa tai varaedustajaa myöhästyi vaalirahailmoituksen tekemisestä – tiettävästi kallein vaalikampanja Helsingin vaalipiirissä
-
06:20
Vegas antoi Floridalle tylyn kylvetyksen – Anton Lundellin maali ei tuonut lohtua panttereille
-
06:16
Alaston mies seisoi kotikeittiönsä ikkunassa alasti ja tyydytti itseään – sopimaton näytös lopetti 16-vuotiaan nuoren mainostenjakajan uran lyhyeen
-
06:07
Epäily: Suomen ja Viron välillä liikutettiin laittomasti tuhansia tonneja jätettä – laajan ympäristörikosjutun käsittely alkaa oikeudessa
-
05:59
Sotatieteilijä Ilmari Käihkö: Ukrainan sodanjohdolla on kaksi kauhuskenaariota
-
05:54
Ukraina syyttää Venäjää terrorismin rahoituksesta, osapuolia kuullaan tuomioistuimessa – MTV seuraa sotaa
-
05:46
Haitissa tulvat ja maanvyörymät aiheuttaneet yli 40 ihmisen kuoleman – "Vahinkojen suuruus on huomattava"
-
05:23
Kanadan pinta-alasta yli 3 miljoonaa hehtaaria on palanut – varoitus historian vakavimmasta maastopalokaudesta
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seurasi sotaa 5.6.2023
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
Lataa lisää