Teknavin syyskauden kolmannessa jaksossa (MTV3 klo 22.45) selviää, miten Alexander Stubbista tuli Suomen poliitikkojen Twitter-kuningas, ja onko 1000 euroa liikaa älypuhelimesta.
Pääministeri Stubb avautuu Teknaville läheisestä suhteestaan Twitteriin ja iPadiin, joka on korvannut paperimapit sekä muut tietokoneet.
– Mä en enää lue sanomalehtiä paperilta ollenkaan. Se tuntuu jotenkin hassulta ja vaikealta, Stubb toteaa Teknavin juontajalle Hanna-Riikka Hosiolle.
Stubb on herättänyt kuluvan vuoden aikana paljon huomiota ahkeralla sosiaalisen median käytöllään.
– Twitter on ylivoimainen ykkönen. Ekan twiitin jälkeen ei ole paluuta ollut. Sillä se aamu alkaa. Niitä tulee 10, 15 tai 20 päivässä, Stubb kertoo.
Pääministerin lisäksi ohjelmassa nähdään muitakin mielenkiintoisia persoonia. Rallilegenda Markku Alén hurjastelee nykyaikaisella WRC-autolla Helsingin keskustassa. Risto Virtasen testissä on uusi Peugeot 308 SW -perhefarmari. Ohjelmassa selviää myös, minkälaiseksi osoittautuu uusi iPhone 6, jonka kallein versio maksaa lähes 1 000 euroa.
Teknavin kahdeksas kausi esitetään 24.9. alkaen MTV3-kanavalla. Ensiesitys keskiviikkoisin klo 22.45 ja uusinta lauantaisin klo 10.25. Jaksot ovat katsottavissa kahden kuukauden ajan myös Katsomossa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää