Investointipankin johtaja toivoo jonkunlaista kauppasopua – osa TTIP-sopimuskohdista EU:n arvojen vastaisia

Euroopan unionin on etsittävä ja suojeltava paikkaansa maailmanlaajuisessa kilpailussa, muistuttaa Euroopan investointipankin pääjohtaja Werner Hoyer.

Helsingissä tiistaina vieraillut Hoyer kommentoi TTIP-neuvotteluja yleisellä tasolla, sillä jäsenvaltioiden suoraan omistama investointipankki ei ole neuvottelujen osapuoli.

– Sopu Pohjois-Amerikan ja Euroopan välillä, erityisesti standardien osalta, olisi erittäin hyödyllinen ja tarpeellinen, Hoyer sanoo. 

Hoyer arvioi, että TTIP:n kaltainen vapaakauppasopimus saattaisi olla monella tapaa hyödyksi kaikille osapuolille. Hän kuitenkin huomauttaa, ettei voi unohtaa mahdollisia sopimuskohtia, jotka ovat EU:n arvojen tai päätösten vastaisia.

– Siinä mielessä TTIP voi olla hyvin vaikea.

Hoyer tapasi vierailullaan muun muassa valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) ja pääministeri Juha Sipilän (kesk.). Hän keskusteli ministerien kanssa investointipankin ajankohtaisista asioista ja investointipankin tukemista suomalaisprojekteista.

Kunnianhimoiset aikataulut venyneet

TTIP-sopimus oli tarkoitus saada solmittua ennen presidentti Barack Obaman kauden päättymistä. Ranskan presidentti Francois Hollande kommentoi, että sopuun ei päästä vuoden loppuun mennessä.

Saksan talousministeri Sigmar Gabriel arvioikin jo viikonloppuna, että sopimusneuvottelut ovat epäonnistuneet.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n asiantuntija Saila Turtiainen ei ole samaa mieltä Saksan talousministerin kanssa. Turtiainen sanoo, että tavoite saada neuvottelut loppuun Obaman kauden aikana on ollut alkujaankin hyvin kunnianhimoinen.

– Aikataulun epäonnistuminen ei tarkoita sitä, että neuvotteluprosessi epäonnistuisi. On normaalia, että vapaakauppasopimusneuvottelut venyvät, Turtiainen sanoo.

Hän huomauttaa, että Saksan ja Ranskan ministerien kannanotot heijastelevat maiden sisäpoliittista tilannetta. Vaalit ovat lähestymässä molemmissa maissa.

– Herää kysymys, onko EU selkeästi liikahtamassa protektionistisempaan suuntaan. Turiainen pohtii.

Greenpeace: EU ei ole avoin TTIP-neuvotteluista 10:46

Greenpeace julkisti salaisia asiakirjoja –"Ympäristö ja kuluttajat vaarassa" 2:03

Lue myös:

    Uusimmat