Intiassa havahduttu järkyttävään ilmiöön: Tuhannet kaupat myyvät videoita joukkoraiskauksista

Pohjois-Intiassa sijaitsevassa Uttar Pradeshin osavaltiossa on havahduttu järkyttävään ilmiöön. Joidenkin paikallisten kauppojen on havaittu myyvän joukkoraiskauksista kuvattuja videoita. Joukkoraiskausten yleistyminen on myös saanut paikalliset vaatimaan osavaltion pääministerin eroa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Kymmenistä sekunneista minuutteihin kestäviä videopätkiä on myyty Intialaisen Times of India -lehden mukaan ”sadoissa, jopa tuhansissa” liikkeissä ”joka päivä”. Videoita on kerrottu myytävän 50-150 rupian, eli noin 0,5-1,5 euron hintaan.

– Olemme valppaina. Ryhdymme tarvittaviin toimenpiteisiin, mutta se on vaikeaa, sillä videoita myydään tiskin alta, paikallisesta poliisista todettiin Thomson Reuters Foundation -säätiön edustajalle.

Videoita käytetään uhrien kiristämiseen

Uttar Pradeshin alueella on tapahtunut kuluneiden viikkojen aikana useita joukkoraiskauksia.

Paikalliset tiedotusvälineet kertovat vastikään viime viikolla sattuneesta tapauksesta, jossa nainen ja tämän 14-vuotias tytär pakotettiin aseella uhaten ulos autostaan ruuhkaisen valtien varrella ja raiskattiin läheisellä pellolla.

Indian Express -lehti kertoi aiemmin tällä viikolla toisesta tapauksesta, jossa tekijät olivat kuvanneet joukkoraiskauksen matkapuhelimen kameralla.

Joukkoraiskauksia videoidaan, sillä rikolliset käyttävät tallenteita uhriensa kiristämiseen. Tekijöiden tarkoituksena on estää naisia ilmoittamasta raiskauksista poliisille.

Osavaltion pääministeriä kritisoitu

Uttar Pradeshin osavaltion pääministeri, Akhilesh Yadav on joutunut kritiikin kohteeksi naisiin kohdistuneiden väkivaltarikosten yleistyttyä.

Alueen hallintoa on kritisoitu äänekkäästi esimerkiksi Yhteisöpalvelu Twitterissä #LawlessUP -tunnistein julkaistuissa viesteissä. Paikalliset ovat vaatineet miehen eroa.

Vuonna 2014 Intiassa kirjattiin 337 922 ilmoitusta naisiin kohdistuneesta väkivallasta. Luku on miltei 10 prosenttia suurempi, kuin vuonna 2013.

Naisten oikeuksien puolesta kampanjoivat aktivistit ovat kritisoineet Intian oikeuskäytäntöä, jossa esimerkiksi raiskauksesta epäillyt vapautetaan usein takuita vastaan.

Vuonna 2012 Delhissä tapahtuneen joukkoraiskauksen jälkeen Intian hallitus on koventanut raiskauksista jaettuja rangaistuksia. 

Lue myös:

    Uusimmat