Indonesian naapurimaat tukehtuvat metsäpalojen savuun – Malesia jakoi koululaisille 2 miljoonaa hengityssuojainta

Indonesiassa roihuavat laajat metsäpalot tukehduttavat naapurimaat savuun. Poliisi on pidättänyt 185 henkilöä epäiltynä metsäpalojen sytyttämisestä.

Indonesiassa syttyy vuosittain satoja metsäpaloja, kun maanomistajat raivaavat uusia peltoja. Palojen päästöt ovat levittäytyneet Indonesian lisäksi naapurimaihin Malesiaan ja Singaporeen, uutisoi CNN.

Savun takia on suljettu satoja kouluja. Malesiassa viranomaiset ovat jakaneet oppilaille kaksi miljoonaa hengityssuojainta. Yli 500 hengityssuojainta lähetettiin Sarawakin osavaltioon Malesian itäosiin, jossa ilmanlaatu on laskenut ”erittäin epäterveelliselle tasolle”.

Indonesiassa metsäpalot ovat levittäytyneet tänä vuonna noin 328 000 hehtaarin alueelle, kun mukaan lasketaan myös Sumatran saari.

Viranomaiset arvioivat: Lähes kaikki metsäpalot ihmisen aiheuttamia

– Emme pysty kontrolloimaan päästöjen lähdettä. Siksi valtio valmistautuu torjumaan niitä usein eri keinoin, sanoi Malesian varapääministeri valtion tiedotusvälineille.

Myös Singapore julkaisi viime viikolla varoituksen liittyen heikentyneeseen ilmanlaatuun. Kansalaisia kehotettiin pysymään sisätiloissa Indonesian paloista leviävien päästöjen vuoksi.

Indonesian poliisi on pidättänyt 185 henkilöä epäiltynä metsäpalojen sytyttämisestä. Viranomaiset epäilevät, että lähes 100 prosenttia metsäpaloista on sytytetty tahallaan. 

Lue myös:

    Uusimmat