Indonesia hankkii Ranskalta Rafale-hävittäjiä – ranskalaiskone ei Suomelle kelvannut

Indonesia ostaa Ranskalta Rafale-hävittäjiä, maat kertoivat torstaina. Maat tekivät nyt sopimuksen kuuden hävittäjän hankinnasta, mutta yhteensä Ranskan on tarkoitus myydä Indonesialle 42 hävittäjää.

Diili on osoitus maiden tiivistyvästä yhteistyöstä Aasian ja Tyynenmeren alueella. Indonesia on lännen tavoin huolissaan Kiinan kasvaneesta vaikutusvallasta. Kauppa on tärkeä Ranskan puolustusteollisuudelle, joka nuolee edelleen haavojaan menetettyään syksyllä rahakkaan sukellusvenesopimuksen Australian kanssa.

Australia päätti peräytyä aiotusta sukellusveneiden ostamisesta Ranskalta ja päättikin hankkia ydinsukellusveneitä uuden, Yhdysvaltojen ja Britannian kanssa solmitun Aukus-puolustusliittouman puitteissa. Tapaus kiristi huomattavasti Ranskan välejä Australiaan ja Yhdysvaltoihin ja sai sen tiivistämään suhdettaan Indonesiaan.

Ranskalainen Dassault Rafale oli yksi ehdokas myös Suomen uudeksi hävittäjävalinnaksi, mutta se ei yltänyt valintaprosessiin kärkikolmikkoon. Suomi päätyi lopulta joulukuussa ostamaan yhdysvaltalaisia F-35-hävittäjiä.

Indonesian on tarkoitus korvata Rafaleilla ikääntyneet yhdysvaltalaiset F-16-hävittäjät ja venäläiset Suhoi-hävittäjät.

Lue myös:

    Uusimmat