Ina Mikkolan uutuusohjelma ravistelee suuria suomalaisia teemoja: "Halusin, että kaikki saisivat jotain ajateltavaa"

Ina<3 Suomi alkaa 7.10. 0:49
Katso Ina <3 Suomi -sarjan traileri!

Ina <3 porno -ohjelmasta tunnettu Ina Mikkola käsittelee uutuusohjelmassaan suomalaisia koskettavia teemoja.

Toimittaja Ina Mikkola pureutuu uudessa Ina <3 Suomi -ohjelmassaan kaikkia suomalaisia koskettaviin ja erityisesti nuorta sukupolvea askarruttaviin isoihin teemoihin.

Ohjelmassa tutkitaan maassamme vallitsevia tapoja, uskomuksia, sääntöjä ja pyritään ravistelemaan niitä. Käsiteltäviä teemoja ovat armeija, huumeet, luonto, maahanmuutto, ruoka sekä teknologia ja työ.

Mikkola kertoo MTV Uutisille halunneensa tehdä Suomeen keskittyvän sarjan, joka olisi uudistusmielinen. Ohjelmaan on valittu sellaisia aiheita, joissa pitäisi Mikkolan mielestä tapahtua suuri muutos tai kehitystä.

– Tuntuu, että välillä me Suomessa ajatellaan, että me ollaan niin hyviä ja parhaita ja mahtava maa, että me ollaan jotenkin valmis maa.

Ensimmäisen jakson aiheena on maanpuolustus. Mikkola kokee, että suomalainen maanpuolustusjärjestelmä on jämähtänyt paikoilleen. Pieniä muutoksia on vuosien varrella tapahtunut, mutta Mikkolan mielestä asiasta pitäisi keskustella enemmän.

– Kaikkia instituutioita yhteiskunnassa pitää jossain vaiheessa ravistella kunnolla, jotta ne kehittyvät. Ei ole mitään niin vankkaa instituutiota, ettei sen pitäisi kehittyä.

"Poliitikot eivät uskalla sanoa mitään"

Huumausainelainsäädännössä on viime vuosina tapahtunut suuria muutoksia maailmalla. Mikkolan mielestä keskustelua aiheesta pitäisi avata rohkeammin Suomessakin. Tällä hetkellä keskustelua käydään hänen mielestään tunteiden ja pelon kautta.

– Poliitikot eivät oikein uskalla sanoa mitään, koska pelkäävät sanovansa jotakin väärin.

Yksi ohjelman jaksoista käsittelee maahanmuuttoa, ja se oli Mikkolan mukaan hankalin tehdä.

– Se herättää niin paljon tunteita ja ihmiset ovat tosi herkillä siitä. Halusin, että kaikki saisivat siitä jotain ajateltavaa.

Mikkola toivoo, että kuusiosainen sarja herättäisi keskustelua ja rohkaisisi katsojaa pohtimaan, mitä mistäkin aiheesta ajattelee. Hän kertoo saaneensa jokaista jaksoa tehdessään paljon uutta ajateltavaa.

– On tärkeää, ettei missään aiheessa lukitse mielipidettään tai ajatusmalliaan, koska maailma kehittyy koko ajan.

Ina <3 Suomi Subilla maanantaisin 7.10. alkaen

Lue myös:

    Uusimmat