Ilves vahvistuu liigakauden kynnyksellä: Calgary Flamesin suomalaispuolustaja lainaan Tampereelle

Kanadalaisessa NHL-joukkue Calgary Flamesissa pelaava puolustaja Juuso Välimäki siirtyy lainasopimuksella Tampereen Ilvekseen Liigaa varten, tiedottaa Calgary Flames Twitterissä.

Asiasta kertoneen Iltalehden mukaan Flamesiin vuonna 2017 siirtynyt Välimäki ei pelannut viime kaudella yhtäkään ottelua leikkausta vaatineen polvivamman vuoksi. Välimäki kärsi eturistisidevammasta. 

– Ensin itkin ja huusin samaan aikaan. Sitten vain itkin. Tiesin, että jotain oli tapahtunut. En ollut varma, kuinka paha vamma olisi, Välimäki kertoi vuosi sitten loukkaantumisestaan.

Välimäki oli Flamesin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2017. Hänet varattiin numerolla 16. Nhl.comin mukaan Calgaryn riveissä Välimäki on pelannut yhteensä 24 kausiottelussa, joissa hän on tehnyt yhden maalin ja saanut kolme tehopistettä. 

AHL-sarjassa Välimäki on lisäksi pelannut 20 ottelussa ja kerryttänyt 14 pistettä Stockton Heatissa kaudella 2018–19.

Lue myös:

    Uusimmat