Tällä kaudella Ilveksen kapteenina toiminut Jarkko Näppilä suosittelee Mestistä nuorille kiekkoijoille.
Näppilä on Ilveksen kasvatti, joka kävi haistelemassa edustusjoukkueen pukukopin ilmaa kausina 2006-2010. Pelejä kertyi tilastoihin, mutta peliaika ja vastuu olivat olemattomia.
Kunnianhimoinen puolustaja päätti kaudeksi 2010-2011 siirtyä täysipainoisesti Mestikseen.
– Peliaikaa Mestiksestä hain ja sitä sain. Itseluottamusta tuli rutkasti, kehityin kahden ja puolen vuoden aikana paljon. Se on syy, miksi olen tässä nyt, Näppilä kertoo MTV Sportin haastattelussa.
Näppilä pelasi Mestiksen puolella kaksi kokonaista kautta. Viime sesonki alkoi LeKissä, mutta tammikuussa Ilves nappasi kasvattinsa takaisin. Tästä huolimatta Näppilä voitti Mestiksen puolustajien maalipörssin.
– Silloin aikaisemmin olin neljä kautta Ilveksen mukana haistelemassa liigatouhua, mutta en päässyt pelaamaan juuri mitään. Viime kauden lopussa sain pelata paljon ja näytin, että pystyn pelaamaan hyvällä tasolla.
– Tämä kausi on ensimmäinen kokonainen liigassa. Olen saanut pelata isossa roolissa ja se on tuntunut hyvältä, 25-vuotias puolustaja iloitsee.
"Mestiksessä kova taso"
Mestis saattaa kalskahtaa jämäsarjalta. Varsinkin liigaseurojen junioreissa pelaavien parissa, joiden silmissä siintää edustusjoukkue.
– Mestis ei ole sarjana kauhean tarunhohtoinen. Pelin taso on kovempi kuin yleisesti luullaan, Näppilä vakuuttaa.
Samalla puolustaja nostaa esiin mielenkiintoisen pointin.
– Nuoret eivät lähde Mestikseen mielellään. Mieluummin ollaan kavereiden kesken A-nuorissa kuin Mestiksessä. Jos kiekon kannalta miettii, niin Mestis on erittäin hyvä vaihtoehto. Näyttöpaikat liigassa ovat A-nuorille vähissä, Näppilä painottaa.
Näppilä on toiminut tällä kaudella Ilveksen viransijaisena kapteenina Masi Marjamäen ollessa toipilaana. Ilves-kasvatin reitti junioreista edustukseen on ollut kivinen. Uurastus on palkittu ja C-kirjain rinnassa tuntuu hyvältä.
– Kovat nimet ovat toimineet Ilveksen kapteeneina, joten onhan tämä kunnia-asia. Se tuo pienen lisämausteen. Tärkeintä tässä on vain jatkaa työntekoa ja olla oma itsensä. Jos heittää vapaalle, niin löytää itsensä pian katsomosta, Näppilä tiedostaa.