Iltalenkki päättyi traagisesti: Pieni Joika-koira kuoli auton törmättyä siihen suojatiellä – autoilija poistui paikalta pysähtymättä: "Kuljettajan on täytynyt huomata"

Jyväskylässä sattui perjantai-iltana ikävä turma, jossa omistajansa kanssa lenkillä ollut kolmevuotias koira jäi suojatiellä auton alle ja kuoli saamiinsa vammoihin.

Anne Soini, 47, ja hänen iäkkäät vanhempansa käyvät joulun viettoon surullisissa merkeissä. Perjantai-iltana sattui traaginen onnettomuus, joka vaati perheen kolmevuotiaan Joika-koiran hengen.

Soinin isä oli ulkoiluttamassa Joikaa illalla puoli yhdeksän aikoihin. Koira oli kytkettynä talutushihnaan.

– He olivat ylittämässä suojatietä Laajavuorentien ja Auvilankujan risteyksessä. Yksi auto oli pysähtynyt antamaan isälle ja Joikalle tietä. Toisesta suunnasta tullut auto ei heitä huomioinut. Ehkä hän ei nähnyt Joikaa, joka on pienikokoinen westie eli valkoinen länsiylämaan terrieri, Soini kertoo.

Autoilija ei pysähtynyt

Auto törmäsi Joikaan, joka käveli Soinin isän edellä. Soinin isä hätääntyi sen verran, ettei ehtinyt nähdä autoa tarkemmin, eikä myöskään kuljettajan tuntomerkkejä. Autoilija ei pysähtynyt.

– Kyllä siitä sen verran kova pamaus on lähtenyt, että kuljettajan on jollakin tavalla täytynyt rekisteröidä tilanne. Ehkä hän oli hätääntynyt, eikä siksi pysähtynyt auttamaan. Naapuritalosta nuori nainen kuuli tilanteen ja meni isän avuksi.

Joika ei selvinnyt törmäyksestä.

– Koira vietiin eläinklinikalle, jossa todettiin, että vammat ovat niin suuret, että koiralle tehtiin hätäeutanasia.

Joikalla oli turman sattuessa heijastinhihna.

"Siinä olisi voinut olla pieni lapsi"

Soini liittyi tapahtuneen vuoksi Jyväskylän puskaradioon Facebookissa ja kirjoitti tapahtuneesta varoittaakseen autoilijoita.

Joika oli Soinin vanhempien omistuksessa, mutta käytännössä koiraa pidettiin vanhempien ja lasten yhteisenä lemmikkinä, sillä se oli viettänyt paljon aikaa molempien kodeissa.

– Vanhemmat ovat hyvin järkyttyneitä tilanteesta, niin kuin mekin. Siinä olisi voinut olla pieni lapsikin. Halusin tekstilläni varoittaa näin talvipimeällä, että olkaa varovaisia liikenteessä.

– Hiljentäkää vauhtia varsinkin risteysalueella. Kyseinen risteys on ollut ilmeisen vaarallinen aiemminkin ja autoilijoilla on kovat nopeudet Laajavuorentiellä, Soini huomauttaa.

Toivoo kuljettajan ilmoittautuvan

Soini toivoo, että hän tavoittaisi ihmisiä, jotka olisivat mahdollisesti nähneet tilanteen.

– Ehkä auton kuljettajakin saa joulurauhan, jos hän itse ilmoittautuu poliisille, Soini toivoo.

Soinin vanhemmat aikovat tehdä tapahtuneesta rikosilmoituksen poliisille.

Lue myös:

    Uusimmat