Ilpo sai tietää maksaneensa jätehuollosta ylihintaa jo vuosien ajan – syyttää yhtiötä alentavasta kohtelusta: "En koe saaneeni heiltä muuta kuin ylenkatsetta ja naurua"

Vantaalainen Ilpo Kitti omistaa Monet Oy nimisen yrityksen, jonka kautta hän omistaa kiinteistön Helsingin Metsälässä. Tänä kesänä kävi ilmi, että hän on maksanut vuosien ajan jätehuollosta ylihintaa vanhentuneen sopimuksen vuoksi.

Kitti kertoo jo pitkään ihmetelleensä kiinteistön jätehuollon suuria maksuja. Hän keskusteli asiasta myöskin kiinteistöjä omistavien ystäviensä kanssa.

– Sain kavereiltani tiedon, että no eihän ne nyt noin paljon maksa. Meidän maksumme olivat toistasataa euroa kuukaudessa.

Sopimusta ei päivitetty

Kitti oli kesällä yhteydessä jätehuolto- ja kuljetusyhtiö Remeoon, joka on hoitanut kiinteistön jätehuollon.

– Kysyin, että miksi tämä näin menee? Kaveri nauroi minulle puhelimessa.

Remeon asiakaspalvelusta oli kerrottu, että vanhat sopimukset jäävät usein päivittämättä, minkä vuoksi myöskään hinta ei ollut päivittynyt edullisempaan.

– Hänellä (asiakaspalvelijalla) tuntui olevan hirveän hauskaa, että me maksamme 600 euroa vuodessa ylimääräistä.

Hinta tippui yli puolella

Kitti kertoo maksaneensa kuukaudessa noin 106-112 euroa jätehuollosta. Sopimuksen päivityksen myötä hinta tippui 44 euroon kuukaudessa.

Kitti kertoo hämmästelleensä tilannetta ja ajatelleensa, että vuosien ajan maksetusta kalliimmasta hinnasta tulisi maksaa hyvitys. Hän soitti Remeoon uudestaan.

– Soitin sinne perään, että kyllähän tästä joku hyvitys pitäisi tulla, kun minun omien sanojeni mukaan k*setatte minua. Sieltä ilmoitettiin, että asiaa tutkitaan ja ollaan sitten yhteydessä.

Karhukirje muistutti

Aikaa kului ja Kitti unohti tapauksen. Asia muistui mieleen, kun toissaviikolla hän sai sähköpostin Remeolta. Sähköpostissa kerrottiin, että kiinteistön jäteastiat viedään pois, jollei laskuja makseta.

Laskut jäivät maksamatta, koska Kitti heitti ne menemään. Hän oletti, että yhtiö maksaa hyvityksen ja lähettää uudet laskut tilalle.

Kitti oli jälleen yhteydessä Remeoon ja kertoi uudesta sopimuksesta ja hinnan alenemisesta. Hän oli myös kertonut odottaneensa hyvitystä, jonka hän luuli saavansa. Remeon mukaan asiaa hoitava henkilö oli lomalla, ja hänen kerrottiin palaavan myöhemmin asiaan.

Tämän jälkeen Kitti sai Remeolta jälleen viestin, jossa kerrottiin, että Kitti olisi itse sanonut asiakaspalvelussa, että hyvityksestä ollaan jo sovittu.

– Emme me sopineet hyvityksestä, vaan puhuimme siitä, Kitti täsmentää. 

"Asiakkaan pitää itse osata tiedustella"

Kitti korostaa, että Remeo on toiminut koko ajan sopimuksen mukaan. Hän vain ihmettelee, miksei yhtiö ole itse kehottanut uusimaan sopimusta.

– He ovat tehneet oikein, mutta luulisi että jossain vaiheessa olisi ilmoitettu asiakkaalle, että sopimus kannattaisi uusia.

– Kyse on vanhoista sopimuksista, joita he eivät itse automaattisesti korjaa. Asiakkaan pitää itse osata tiedustella heiltä. Sen jälkeen vasta hinta tiputetaan kohdalleen, Kitti ihmettelee. 

Asiasta on käyty keskustelua sähköpostitse. Kitti kertoo pyytäneensä Remeolta yhteenvetoa vanhoista laskuista, joita hän ei ole saanut.

– Halusin vain tietää, kuinka pitkään tämä minun mielestäni huijaus on jatkunut.

"Minulle lyötiin luuri korvaan"

Jätesäiliöt haettiin lopulta pois kiinteistön pihalta tiistaina. Keskiviikkona Kitti puhui puhelimessa myös Remeon Etelä-Suomen aluejohtajan kanssa.

– Sanoin hänelle, että teidän kantanne menee niin mielenkiintoiseksi tässä asiassa, että laitan puhelimesta nauhoituksen päälle. Hän iski minulle luurin korvaan.

– Sitten olin taas asiakaspalveluun yhteydessä ja sanoin, etten halua enää pissiäkään teihin päin.

Kitti miettii tilanteen laajuutta ja sitä, kuinka monella muulla kiinteistöllä on sama ongelma. Tapauksen jälkeen Kitti on vaihtanut jätehuoltoyhtiötä.

– En koe saaneeni heiltä (Remeolta) muuta kuin ylenkatsetta ja naurua.

Yritys vastaa

Remeon toimitusjohtaja vastasi MTV Uutisille sähköpostitse aiheeseen. 

– Kuten yritysten välisessä liiketoiminnassa yleensäkin, sopimusehdoista neuvotellaan erikseen tai kilpailutilanteessa, jolloin voimassa oleva sopimus voidaan päivittää, Remeon toimitusjohtaja Johan Mild sanoo viitaten Kitin kommenttiin vanhan sopimuksen päivittämisestä uuteen.

Yritysten väliset sopimukset neuvotellaan Mildin mukaan tyypillisesti jommankumman aloitteesta, eikä automaattista päivittämistä tapahdu.

– Yritykset toimivat aina kulloinkin voimassa olevien sopimusten mukaisesti. Mikäli sopimusta päivitetään, astuu se voimaan sopimuksentekohetkellä, eikä vanhoja sopimusehtoja muuteta takautuvasti.

Remeolta pahoitellaan, että Kitti on kokenut asiakaspalvelun olleen halventavaa. 

– Tavoitteenamme on palvella asiakkaitamme aina parhaalla mahdollisella tavalla ja olemme nyt selkeästi epäonnistuneet tässä tapauksessa ja pahoittelemme hänelle tästä aiheutunutta mielipahaa, Mild sanoo.

Mildin mukaan tämän tyyppiset tapaukset asiakkaiden kanssa ovat erittäin harvinaisia.

– Johtamisjärjestelmämme on laatusertifioitu ISO-standardien mukaan, joten prosessissamme on reklamaatioiden käsittely. Reklamaatioseurantamme osoittaa, että kyseessä on erittäin harvinaislaatuinen tapaus.

Mild korostaa, että kyseessä on yritysten välinen sopimussuhde, jossa Suomen lainsäädännön mukaisesti on sopimusvapaus. 

Lue myös:

    Uusimmat