Ilpo Härmäläisen murhasta syytetty mainosmies myi revolverinsa lakimiehen katoamisen jälkeen – asekauppiaan poika muistaa kromisen King Cobran: "Kyllä se jäi nuorelle miehelle mieleen"

Sukeltajat kuvasivat Ilpo Härmäläisen etsinnät – näin kadonneen lakimiehen ruumis löytyi Airiston pohjasta 1:10
Sukeltajat löysivät kadonneen lakimiehen meren pohjasta säkkiin suljettuna. Katso yllä olevalta videolta kuvat sukellusoperaatiosta. Kuvissa näkyy sukeltajien kameroihin tallentunut ruumissäkki sekä säkin läheltä löytynyt ankkuri.

Pitkään kadoksissa olleen lakimies Ilpo Härmäläisen ruumiin löytyminen poiki liudan uusia todisteita murhaoikeudenkäyntiin. Ruumis nostettiin maaliskuun alussa, ja oikeudenkäynti on jatkunut tänään.

Merivoimien sukeltajat löysivät Härmäläisen ruumiin Turun Airistolta meren pohjasta 2. päivä maaliskuuta. Jätesäkkeihin paketoitu ruumis oli 44 metrin syvyydessä, ja ajan kulumiseen nähden hyvin säilynyt.

Ruumiin kanssa vedestä nostettiin ankkuri, jota viranomaiset uskovat käytetyn Härmäläisen ruumiin hävittämisessä. Vainajan jalkoihin oli sidottu köysi, jossa ankkuri ketjuineen oli kiinni.

Härmäläisen henkirikosta käsittelevä oikeudenkäynti oli ruumiin löytymisen aikaan jo käynnissä, mutta käänteentekevän löydön jälkeen viranomaiset suorittivat lisätutkimuksia.

Tutkimukset poikivat ruumis- ja ankkurilöydön kanssa uutta merkittävää näyttöä oikeudenkäyntiin, jossa liki 70-vuotiasta Härmäläisen entistä liikekumppania syytetään Härmäläisen murhasta.

King Cobra

Uusissa tutkimuksissa selvisi, että Härmäläistä oli ammuttu takaa päin selkään sekä edestä päin päähän. Kuolinsyytä ei ollut aiemmin pystytty sanomaan.

Poliisi sai myös käsiinsä toisen surmanluodeista. Muotonsa menettänyt pati löydettiin Härmäläisen pään alueelta.

KRP:n rikosteknisen laboratorion asetutkijan selvityksen perusteella luoti on ollut kaliiperia 9mm, .38 tai .357. Asia selvisi luodin mitoista, vaikkakaan absoluuttista varmuutta luodin laadusta ei saatu juurikin siitä syystä, että luoti oli pahoin deformoitunut.

Luoti sopii poliisin käsityksen mukaan silti revolveriin, joka murhasta syytetyllä, mainosmieheksi kutsutulla Härmäläisen entisellä liikekumppanilla, on Härmäläisen katoamisen aikaan ollut hallussaan.

Colt-merkkinen King Cobra -revolveri oli kaliiperia .357.

Mies oli aiemmin väittänyt myyneensä revolverin pois jo vuonna 1993 ennen Härmäläisen katoamista, mutta poliisin lisätutkinnan perusteella väite asettuu outoon valoon.

Asekaupan kirjanpidon perusteella mainosmies oli myynyt aseen pois ilmeisesti vasta vuonna 1998 eli useita vuosia Härmäläisen katoamisen jälkeen.

Asekauppiaan poika muisti kromisen revolverin

Asekaupan kirjanpidon mukaan mainosmies oli tullut syyskuussa 1998 myymään asekauppaan kahta asetta.

Kirjanpidosta ei käy ilmi, mitkä aseet mainosmies oli myynyt. Mies on kuitenkin itsekin puhunut aiemmin vain revolverin sekä haulikon myymisestä. 

Koska asekauppias on kuollut, poliisi kuulusteli lisätutkinnassa tämän poikaa. Hän muisti kromisen Colt-revolverin.

– Muistan tuon aseen itsekin, se oli krominen ja sen kyljessä luki King Cobra, niin kyllä se jäi nuorelle miehelle mieleen. Muistan, että se oli kädessänikin joskus, ja saatoin jopa ampuakin sillä, mutta siitä en ole ihan varma, mies kertoi poliisikuulusteluissa.

Asekauppiaan poika muisteli myös, ettei ase ennättänyt olla hänen isällään kauaa. Asiakirjojen mukaan ase oli siirtynyt nykyiselle omistajalleen vuonna 1999.

"Muistin väärin"

Muun muassa näitä uusia todisteita on puitu tänään käräjäoikeudessa Turussa, kun murhaoikeudenkäynti on jatkunut ensimmäistä kertaa Härmäläisen ruumiin löytymisen jälkeen.

Mainosmieheltä kysyttiin tänään istunnossa muun ohella aseiden myymisen ajankohdasta. Syyttäjän näkemyksen mukaan King Cobra -revolveri on siis murha-ase.

Mies selitti viiden vuoden heittoa muistikuvissa erehdyksellä.

– Muistin kylläkin kuulusteluissa vuosiluvun väärin. Se johtuu varmaankin siitä, että ajoitin sen siihen, kun isäni tuli huonoon kuntoon, mies sanoi oikeudessa.

Aiemmin mies oli kertonut muistavansa aseen myymisen ajankohdan siitä, että hänen isänsä oli sitä hänelle ehdottanut, ja kaksikko oli aseiden myymisen jälkeen mennyt erään tutun luokse kahville. Tänään mies sanoi, että olisi pyytänyt isänsä oikeudenkäyntiin todistajaksi, ellei tämä olisi niin huonossa kunnossa.

Jo kuulusteluissa mies kiisti edes ampuneensa King Cobra -revolverilla laukaustakaan.

Mainosmiehellä ei puolustuksensa mukaan ole mitään tekemistä Härmäläisen katoamisen tai kuoleman kanssa. Mies on omien sanojensa mukaan täysin syytön. Syyttäjä on eri mieltä, ja vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta.

Juristi Ilpo Härmäläinen katosi Turun keskustasta elokuussa 1994. Hänen kohtalonsa pysyi hämäränä pitkään, kunnes KRP otti jutun vastikään uudelleen tutkittavaksi. Mainosmies sai murhasyytteen viime joulukuussa.

Lue myös:

    Uusimmat