Näyttelijä Ilona Chevakova nauttii Salatut elämät -sarjan Sabrina Mustavaaran roolissa, mutta samalla hänellä on tulessa myös monta muuta rautaa.
Salatut elämät -sarjan Sabrina Mustavaaran roolista tuttu Ilona Chevakova ei ehtinyt sarjan kesätauolla liiemmin lomailemaan. Chevakova kuvasi kesällä Renny Harlinin ohjaamaa Luokkakokous 3 -elokuvaa ja lisäksi hänet nähdään myös Biisonimafian actionleffassa.
Näyttelijän mukaan Luokkakokouksen kuvaukset olivat mahtava kokemus ja kaikki sujui hyvin. Hänet nähdään elokuvan päätähtiin lukeutuvan Sami Hedbergin ex-vaimona, jonka uutta aviomiestä näyttelee Antti Luusuaniemi.
LUE MYÖS: Salkkarit-tähti Ilona Chevakova pääsi Renny Harlinin ohjaukseen: "Vaikuttaa todella lupaavalta"
– Hahmo oli edellisissäkin leffoissa, mutta aikataulusyistä aika monet roolit recastattiin. Moni sivuosahahmo on siis esitelty joskus aiemmin, mutta ne kirjoitettiin nyt uudestaan, Chevakova kertoi Salkkareiden pressipäivänä MTV Uutisille.
Hän kertoi nauttineensa siitä, että pääsi Renny Harlinin ohjattavaksi.
– Renny on mielettömän mukaansatempaava ja lämmin persoona, joka kohtelee ihan kaikkia samalla tavalla – oli sitten isossa roolissa tai avustajana. Hänellä on sydän paikallaan, kehui Chevakova, jonka mukaan ohjaajan kansainvälinen kokemus välittyi myös kuvauksissa.
