IPCC:n tänään julkaisema ilmaistoraportti varoittaa jään ja lumen vähenemisen vaikutuksista luonnolle. WWF Suomen mukaan talvien lämpeneminen muuttaa myös Suomen luontoa hyvin monella tavalla.
Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n erikoisraportin mukaan kylmiin ja lumisiin vuoristo-olosuhteisiin sopeutuneet lajit ovat vetäytyneet yhä pohjoisemmaksi. WWF Suomen ohjelmapäällikön Petteri Tolvasen mukaan pohjoisten ja tunturilajien tulevaisuus näyttää tällä hetkellä Suomessa todella huonolta.
– Pohjoisen lajit tulevat kärsimään kovasti ja osa lajeista tulee häviämään Suomesta, Tolvanen kertoo.
Tolvanen tiivistää ilmaston lämpenemisen vaikutukset Suomen luonnolle yksinkertaisesti: eteläiset lajit hyötyvät, pohjoiset häviävät.
Lue myös: Omin jaloin Suomeen saapunutta kultasakaalia ei pidetä vieraslajina – eläin on rauhoitettu ja sen tappaminen on kiellettyä, ministeriö muistuttaa
WWF:n mukaan ilmasto lämpenee arktisilla alueilla yli kaksi kertaa nopeammin kuin maapallolla keskimäärin. Suomessa talvet ovat jo nyt siirtyneet 300 kilometriä pohjoiseen eli Lahden seudun 1980-luvun talvet vastaavat 2020-luvun Joensuun talvia.
Tulevaisuudessa yhä useampi talvi voi olla Etelä- ja Lounais-Suomessa lumeton ja jäätön.
Lue myös: Ilmastoraportti maalaa synkkää kuvaa maapallon tulevaisuudesta: Tulvat uhkaavat miljoonakaupunkeja, kokonaiset saarivaltiot vaarassa jäädä veden alle
Lumeen sopeutuneet lajit kärsivät
Monet lumeen sopeutuneet lajit ovat tälläkin ahdingossa. Lapin tunturilajisto on suurimmassa vaarassa hävitä Suomesta, sillä ilmaston lämmetessä metsäraja nousee yhä ylemmäs ja tunturipaljakan ala vähenee merkittävästi.
