Ilman ruusua jäänyt Sanni tilittää MTV Uutisille: "Pelitaktiikkani kaatui siinä vaiheessa, kun näin tämän bachelorin"

Bachelor-ohjelmassa ilman ruusua jäänyt Sanni avautuu muista naisista 1:02
Bachelor-ohjelmassa ilman ruusua jäänyt Sanni avautuu muista naisista

Bachelor 2022 -ohjelmasta kolmantena kotimatkalle lähtenyt Sanni S kertoi tammikuun alussa MTV Uutisille fiiliksiään sarjasta.

Sanni sanoi hakeneensa Bachelor 2022 -ohjelmaan kokeillakseen, voiko tv-sarjasta todella löytää elämänsä rakkauden. Hän kertoi lähteneensä ohjelmaan avoimin mielin.

Naisen mukaan hänellä ei ollut kilpailuun lähtiessään varsinaisesti suunniteltuna minkäänlaista taktiikkaa, vaan hän osallistui ohjelmaan omana itsenään.

– Toisaalta "pelitaktiikkani" kaatui siinä vaiheessa, kun näin tämän bachelorin. Koin, ettei meillä ole mitään yhteistä, turha minun on lähteä heittäytymään tässä.

– Sen takia koin, että oli hyvä, että lähdin kolmantena, koska olisin muuten lähtenyt omasta tahdostani automaattisesti, hän jatkoi.

Sanni kertoi kokevansa, ettei ohjelma vastannut sitä, mitä hänelle oltiin luvattu.

– Ei ollut välttämättä niitä suuria kokemuksia tai sitä unelmien aikuista poikamiestä, vaan oli jotain muuta vastassa, hän totesi.

Sanni selitti olevansa harmissaan siitä, ettei hän kerennyt tutustumaan ohjelman toiseen poikamieheen Tuomakseen, joka saapui vasta hänen lähtönsä jälkeen.

– Olisi ollut kiva alun perin tietää, että siellä on toinen (poikamies), jos hän olisi ollut enemmän minun tyyppiäni.

Hän kuitenkin sanoi kokevansa, etteivät Tuomas tai Timo kumpikaan olleet kuulopuheiden perusteella hänen miestyyppiään.

– Ei tuolla ehkä tullut ihan sitä mitä luvattiin, minkä takia minä sinne lähdin. Olemme puhuneet muidenkin tyttöjen kanssa siitä, ettei siellä oikein ollut sitä, mitä meille kehuttiin, että siellä tulisi olemaan, hän sanoi.

Harmituksesta huolimatta Sanni kertoi, että hänelle jäi reissusta hyviä ystäviä.

– Löysin oikeita ystäviä. Aikuisiällähän niitähän ei hirveän paljoa enää löydä, niin tuolta löytyi, ja siitä olen tosi onnellinen.

Yllä olevalla videolla Sanni avautuu Bachelor-ohjelman muista naisista.

Bachelor 2022 mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla tiistaisin kello 21.
Bachelor: Ruusun jälkeen tiistaisin mtv-palvelussa. 

Lue myös:

    Uusimmat