Äänilevyjen myynti hiipuu vuosi vuodelta, mutta musiikkibisneksessä kajastaa silti uusi valo. Musiikin myyntiin on tulossa lähivuosina suuria muutoksia, näkee rap-artisti ja levytuottaja Mikko "Pyhimys" Kuoppala. Asiakas saa pian kaiken musiikin verkosta ilmaiseksi täysin laillisesti. Tekijät saavat tulonsa nettijakelijoilta, jotka taas saavat tulovirtansa mainoksista.
Kyse on eritoten niin kutsutusta striimauksesta eli musiikin kuuntelusta suoraan pilvipalveluista lataamatta omille laitteille mitään. Musiikin lataaminenkin on jo laskussa, cd-levyjen myynnistä puhumattakaan.
Kysehän ei ole sen kummemmasta kuin mitä Spotify, You Tube tai Google ovat tänään. Emme maksa niiden käytöstä mitään, jos siedämme mainontaa. Siksi ne ovatkin jättibisnes mainostuotoillaan jo nyt.
– Vanhempi polvi voi vierasta sitä, että fyysiset levyt katoaisivat ja pitäisi mennä verkkoon. Mutta miettikääpä Facebookia muutama vuosi sitten. Vanhemmat ajattelivat, että se on vain nuorison juttu. Nyt nuoriso tahtoo sieltä pois, koska kaikki vanhemmat ovat siellä, naurahtaa Kuoppala.
Musiikin käytön muutokseen on vielä omat muurinsa Suomessa kiivettävänä. Meillä digimyynti kattaa nyt noin 36 prosenttia kokonaispotista, tosin kasvu on nopeaa. Siis 64 prosenttia musiikista myydään yhä ihan kouraan tarttuvina levyinä. Ruotsissa tämä luku on enää 23 prosenttia.
Levyjen ostajat on hylätty
Tamperelainen Juha Rantala pyörittää yhden miehen Rocket Recordsia, jonka asiakaskunta haluaa nimenomaan näitä "vanhanaikaisia" cd-levyjä eikä mitään pilvistriimauksia. Rocket julkaisi vime vuonna parikymmentä levyä, joista puolet oli vanhaa tavaraa.
MTV:n Syksyn sävel-retro-ohjelmaakin avustanut Rantala on intohimoinen suomalaisen populaari-iskelmäkulttuurin asiantuntija, jonka tuorein siirto on Jukka Kuoppamäen perustaman Satsanga-yhtiön katalogin osto. Myös Esko Rahkonen, Eugen Malmsten ja Seppo Hanski ovat Rocketin tulevia artisteja. Yhteistä heille on se, että he vaikuttivat joskus 70-luvulla - ja ovat nyt kuolleita.

