Illanvietto johti niskalaukaukseen ja paloittelusurmaan Pietarsaaressa: Syytetylle 10 vuoden tuomio

Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi perjantaina miehen kymmenen vuoden vankeuteen Pietarsaaren helmikuisesta paloittelusurmasta.

Rami Petri Pakarinen, 43, tuomittiin taposta ja hautarauhan rikkomisesta. Oikeuden mukaan Pakarinen tappoi noin viisikymppisen miehen kerrostaloasunnossa ampumalla tätä takaraivoon lähietäisyydeltä.

Sen jälkeen hän ja 46-vuotias nainen paloittelivat ruumiin moottorisahaa ja veitsiä apuna käyttäen. Sitten he veivät osat jäteastiaan ja läheiseen ojaan.

Nainen tuomittiin puolen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen hautarauhan rikkomisesta.

Oikeus ei uskonut hätävarjeluväitettä

Esitutkinnassa Pakarinen myönsi teot mutta katsoi kuitenkin syyllistyneensä tapon sijaan hätävarjelun liioitteluna tehtyyn tappoon.

Ennen veritekoa tuomitut olivat viettäneet aikaa uhrin kanssa naisen asunnossa alkoholia juoden. Pakarisen mukaan uhri oli yrittänyt riisua sammuneelta naiselta housuja, ja kun Pakarinen oli mennyt väliin, uhri oli uhannut häntä aseella. Oikeus ei pitänyt miehen kertomaa uskottavana.

Asianomistajat vaativat molemmille syytetyille tuomiota murhasta. Oikeuden mukaan mitään näyttöä naisen osallisuudesta itse henkirikokseen ei löytynyt.

Miehen osalta oikeus katsoi, ettei teko ollut suunnitelmallinen tai sellainen, että siihen olisi liittynyt vakaata harkintaa. Oikeuden mukaan murhan tunnusmerkistö ei täyttynyt siltäkään osin, että henkirikos olisi ollut erityisen raaka tai julma.

– Erityisen raaka ja julma tekotapa vaatisi täyttyäkseen, että uhria olisi pahoinpidelty pidemmän aikaa ja että väkivalta olisi ollut monimuotoisempaa, tuomiossa sanotaan.

Aiempi rikollisuus kovensi rangaistusta

Oikeus ei katsonut näytetyksi, että veriteon syynä olisivat olleet Pakarisen velat uhrille. Esitutkinnassa nainen kertoi kuulleensa uhrin suuttuneen Pakariselle siitä, että nainen ja Pakarinen aikoivat muuttaa yhdessä Vaasaan. Oikeuden mukaan tämä tukee mustasukkaisuudesta johtunutta motiivia.

Pakarinen ja nainen ovat olleet aiemmin naimisissa, ja esitutkinnassa he kertoivat olevansa edelleen jonkinlaisessa parisuhteessa. Todistajien mukaan Pakarinen oli ollut useasti mustasukkainen naisesta.

Oikeuden mukaan murhasyytettä ei myöskään voida perustaa uhrin kuoleman jälkeisiin tapahtumiin, vaikka oikeus pitikin ruumiin kohtelua hyvin paheksuttavana.

– Teko on hautarauhan rikkomisena omassa lajissaankin moitittava, tuomiossa todetaan.

Pakarisella on pitkä rikosrekisteri ja useita aiempia väkivaltarikostuomioita. Oikeus katsoi syyttäjän lailla, että aikaisempi rikollisuus tuli ottaa koventamisperusteena huomioon rangaistusta mitatessa.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Oikeus määräsi, että Pakarinen on kuitenkin pidettävä vangittuna. 

Lue myös:

    Uusimmat