Ilkka Herola väkevällä suorituksella lomille: "Paskalle kaudelle kohtuullinen lopetus"

Suomen yhdistetyn miesten kautta maailmancupissa voi kuvailla sanalla tasapaksu. Kaudella 2015–16 alkanut palkintokorokepaikkojen jakso katkesi, kun kukaan suomalaismies ei yltänyt kolmen parhaan joukkoon maailmancupin kilpailuissa.

Sunnuntaina lähimpänä oli Ilkka Herola, joka ylsi kuudenneksi Norjan Trondheimissa.

– Kokonaisuutena hyvä päivä. Suoraan sanottuna paskalle kaudelle kohtuullinen lopetus, Herola summasi Hiihtoliiton äänitteellä.

Herola oli mäkiosuuden jälkeen 123,5 metrin hypyllä 17:s ja tarjosi hirmunousun ladulla. Loppukirissä palkintokorokepaikka jäi 1,4 sekunnin päähän.

– Mäessä sellainen basic ok -suorite. Ei riemunkiljahduksia. Huonompiakin on nähty. Hiihdossa pääsin mukaan taisteluun palkintokorokesijoituksista, mutta siihen ei ollut paukkuja. Piti aloittaa ravakasti. Oli alkukirikisa, ei loppukirikisa.

Herola kiteytti hänen ja tällä kaudella lajin kotimaiseksi kärkimieheksi palanneen Eero Hirvosen ongelman. Mäessä ei sujunut, ja ladulle jäi liikaa kirittävää. Kaksikko joutui väsyttämään itsensä takaa-ajossa, eikä loppuratkaisuihin jäänyt puhtia.

"Kausi oli tasainen"

Hirvonen oli sunnuntaina 120,5-metrisellään mäkiosuuden 16:s ja kiri kymmenen kilometrin hiihto-osuudella sijan 15:nneksi. Maailmancupissa hän oli parhaana suomalaisena kymmenes, mutta päätöskilpailun tulos ei miellyttänyt.

– Ei kovin juhlava lopetus kaudelle. Harjoituskierroksella hyvä hyppy, mutta liikaa intoa oli kisakierroksella, Hirvonen sanoi.

– Kokonaisuutena kausi oli ihan hyvä, ja voin olla tyytyväinen maailmancupin kymmenen parhaan joukkoon pääsemiseen. Edellisestä kerrasta taitaa olla kuusi vuotta. Tästä on hyvä jatkaa, vaikka erityisiä onnistumisia ei tullut, enkä päässyt palkintokorokkeelle. Kausi oli tasainen.

Perttu Reponen oli päätöskilpailussa 19:s.

– Kunto on ollut noususuhdanteessa loppukaudesta. Paras maailmancupin sijoitus, joten voin päättää kauden hyvillä mielin.

Itävallan Johannes Lamparter voitti päätöskilpailun, Stefan Rettenegger oli toinen ja loppukirissä loistanut Viron Kristjan Ilves kolmas. Norjan Jarl Magnus Riiber voitti maailmancupin.

Korhonen jatkoi ehjää sarjaa

Naisten päätöskilpailun ykkönen oli maailmancupin voittanut Norjan Ida Marie Hagen, Itävallan Lisa Hirner oli toinen ja Norjan Gyda Westvold Hansen kolmas. Suomen Minja Korhonen oli kymmenes ja Heta Hirvonen 24:s.

Korhonen kilpaili kahdeksassa maailmancupin kilpailussa ja ylsi jokaisessa kymmenen parhaan joukkoon.

Parhaimmillaan 16-vuotias suomalaislupaus oli joulukuussa kolmas Itävallan Ramsaussa. Tuo jäi Suomen yhdistetyn urheilijoiden ainoaksi palkintokorokesijoitukseksi maailmancupissa, mutta oli Suomen naisille historian ensimmäinen.

Lue myös:

    Uusimmat