Ilkka Heiskanen: Sibelius inhosi klassikkoteostaan?

Ilkka Heiskanen Sibeliuksena 26:22

Näyttelijä Ilkka Heiskanen kertoi Studio55.fi-lähetyksessä suhteestaan kansallissäveltäjään sekä tämän vaiheikkaasta elämästä.

– Uskomaton persoona suoraan sanoen, hyvässä ja pahassa.

Näin kuvaa Jussi-palkittu Ilkka Heiskanen esittämäänsä ikonista hahmoa. Ensi viikolla Jean Sibeliuksen synnyinkaupungissa Hämeenlinnassa ensi-iltansa saava näytelmä ”Kohtalonyhteydet” on jo kolmas kerta, kun Heiskanen esiintyy näyttämöllä Sibeliuksena.

Aikansa superjulkkiksen, jylhän säveltäjäneron sijasta Heiskanen haluaa tuoda lavalle ennen kaikkea ihmisen. Hahmoa rakentaessaan hän luki Sibeliuksesta ja katseli tästä otettuja kuvia. Heiskanen kertoi käyttäneensä myös erikoisempia keinoja päästäkseen rooliinsa sisälle.

– Esimerkiksi kuvasin vanhalla videokameralla Sibeliuksen mustavalkoista nuoruuskuvaa ja katselin sitä tv-screeniltä, kun käsivaralla (kuvattuna) se heiluu vähän. Yritän mennä sinne ikään kuin aivolohkon taakse, että mitä tuo kaveri ajattelee.

Antti Vihisen käsikirjoittamassa ”Kohtalonyhteydet” -näytelmässä kuvataan erilaisia ja erikoisia tilanteita, joihin Sibelius pitkän elämänsä aikana joutui. Yllättävänä yksityiskohtana Heiskanen nosti esille taiteilijan suhteen maailmalla tunnetuinta kappalettaan, Valse Tristeä, kohtaan.

– Mä luulisin näin, että tätä hittibiisiä hän rupesi inhoamaan. Kun oikeudet oli myyty, se levisi ympäri maailman ja soi kevyinä poppisversioina erinäköisten kekkapellejen soittamana.

– Kyllä se muakin korpeis.

Ihmisenä Sibelius oli Heiskasen mukaan ristiriitainen.

– Ykskaks äärimmäinen maailmanmies ja seuraavassa hetkessä värisee enemmän kuin haavan lehti.

Heiskanen kertoi myös säveltäjän suhteesta kollegaansa Gustav Mahleriin. Mutta mitä tekemistä natsi-Saksan propagandaministerillä oli Sibeliuksen kanssa? Katso koko lähetys! 

Lue myös:

    Uusimmat