IL: Yölintu-yhtyeen firmaa haetaan konkurssiin

Yölintu-yhtyeen raha-asioita hoitanutta Yölintu Oy:tä haetaan konkurssiin.

Verottaja hakee iskelmäyhtye Yölinnun raha-asioita hoitavaa yritystä konkurssiin, kertoo Iltalehti. Yrityksen verovelka on yli 59 000 euroa.

Yölintu Oy:n toimitusjohtajana toimii yhtyeen laulaja Simo Silmu ja hallituksen puheenjohtajana laulajan veli ja orkesterin kitaristi Matti Silmu.

Artikkelin mukaan Yölinnun talousasioita hoitaa tällä hetkellä oletettavasti tammikuussa 2015 perustettu M. Silmu Oy, jonka toimitusjohtajana toimii Matti Silmu.

Simo Silmu ei kaupparekisterin mukaan ole mukana kyseisessä yrityksessä.

Yölinnun levy-yhtiö Warner Musicilla yhtyeen keikkamyyntiä hoitava Niina Jalonen ei kommentoi kulissien takaisia tapahtumia.

– Mutta mistään dramaattisesta ei ole kysymys. Bändi ei ole missään nimessä lopettamassa. Keikat jatkuvat niin kuin ennenkin, ja Simo Silmu pysyy laulajana, Jalonen vakuuttaa Iltalehden artikkelissa.

Yölintu Oy on tehnyt vuodesta 2010 lähtien tappiota. Asia selviää yhtiön tilinpäätöksistä.

Yhtyeen menestystä ovat varjostaneet jäsenvaihdokset sekä laulaja Silmun alkoholiongelma. Vuonna 2012 Silmu hakeutui omasta tahdostaan katkaisuhoitoon.

Lue myös:

    Uusimmat