IL: Nasima Razmyar: Vanhempani odottavat lapsenlapsia

Eduskunta-avustajana ja Tanssii tähtien kanssa -kilpailijana tuttu Nasima Razmyar myöntää olevansa rakastunut nainen, kertoo Iltalehden VV-liite.

Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailijanakin tuttu Nasima Razmyar elää nyt ensimmäistä kertaa parisuhteessa. Razmyar on seurustellut helsinkiläismiehen kanssa kesästä lähtien.

– Kun yksityiselämässä kaikki on hyvin, sitä jaksaa kiireestä huolimatta. Saatan joidenkin mielestä olla jopa ärsyttävän iloinen ja pirteä. Onnellisuus näkyy minusta niin paljon ulospäin, Razmyar kertoo.

Razmyarin mukaan hänen oman maansa kulttuuri vaikuttaa paljon seurusteluasioihin. Naisen mukaan suomalaisten on välillä jopa vaikea ymmärtää, miksi nainen suhtautuu parisuhteeseensa varovasti.

– En elä suomalaisessa perheessä, jossa ymmärretään seurustelun olevan kiva ja normaali juttu. Oman yhteisöni ihmiset saattavat paheksua tällaista todella paljon, mutta enää en pelkää muiden mielipiteitä.

Upean naisen mukaan hänen perheensä on suhtautunut lehtikirjoituksiin ja suhdekyselyihin ymmärtäväisesti. Naisen vanhemmat odottavatkin jo kovasti lapsenlapsia.

– Tiedän vanhempieni odottavan jo kovasti lapselapsia, mutta itselläni ei ole asian suhteen mitään kiirettä.

Lähde: Iltalehti

(MTV3)

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja