IL-Kysely: Maakuntauudistuksen tarpeellisuus jakaa suomalaisia – puolet pitää turhana

Niukka enemmistö suomalaisista pitää maakuntauudistusta tarpeettomana, ilmenee Iltalehden teettämästä kyselystä.

Kyselyssä kysyttiin vastaajien mielipidettä maakunta- ja sote-uudistuksen tarpeellisuudesta erikseen.

Kyselyyn vastanneista 52 prosenttia piti maakuntauudistusta joko täysin tai melko tarpeettomana. 29 prosenttia puolestaan piti uudistusta melko tai erittäin tarpeellisena. Kantaansa asiaan ei osannut sanoa 18 prosenttia vastaajista.

Lehden mukaan kriittisimmin maakuntauudistukseen suhtautuvat ylemmät toimihenkilöt ja asiantuntijatehtävissä toimivat. Kriittisyys kasvaa vanhemmissa ikäluokissa ja hyvätuloisissa, lehti kirjoittaa.

Puoluekannan perusteella tarkasteltuna eniten kriittisiä löytyy oppositiopuolueiden äänestäjistä. Lisäksi miehet olivat lehden mukaan naisia kriittisempiä maakuntauudistuksen suhteen.

Sote-uudistusta puolestaan pidettiin tarpeellisempana kuin maakuntauudistusta.

Kyselyyn vastanneista 46 prosenttia pitää uudistusta tarpeellisena ja 43 prosenttia tarpeettomana. 12 prosenttia vastaajista ei osannut sanoa kantaansa asiaan.

Taloustutkimus haastatteli kyselyä varten reilut 1 000 ihmistä 9.–10 elokuuta. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue myös:

    Uusimmat