IL ja HS: Rinteen tuleva hallitus muuttamassa raiskauksen määritelmän – laativat myös naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelman

Antti Rinteen (sd.) tuleva hallitus on muuttamassa raiskauksen määritelmän rikoslaissa, kertovat hallitusohjelman luonnoksen saaneet Iltalehti ja Helsingin Sanomat.

Viime vuonna lain muutosta vaatineen kansalaisaloitteen allekirjoitti yli 50 000 ihmistä. IL:n ja HS:n tietojen mukaan lakia oltaisiin muuttamassa kansalaisaloitteen vaatimuksen mukaisesti niin, että raiskausmääritelmä perustuisi suostumuksen puuttumiseen.

Hallitusohjelmaluonnoksen mukaan hallitus aikoo myös laatia naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelman. Siihen kuuluu muun muassa lähestymiskieltoon liittyvän lainsäädännön tiukentaminen.

Tiukempia rangaistuksia

Luonnoksen mukaan törkeimpien väkivalta- ja seksuaalirikosten rangaistavuutta "arvioidaan niin, että rangaistukset ovat oikealla tasolla sekä suhteessa teon vahingollisuuteen että muista rikoksista langetettaviin rangaistuksiin".

Erityisesti lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalirikosten vähimmäisrangaistuksia korotetaan. Lisäksi vaarallisimpien väkivaltarikollisten vapautumisen edellytyksiä arvioidaan perusteellisesti.

Tuleva hallitus aikoo myös puuttua nykyistä vahvemmin järjestelmälliseen häirintään, uhkailuun ja maalittamiseen, joka uhkaa sananvapautta, tutkimusta ja tiedonvälitystä. Tähän pyritään poikkihallinnollisilla toimenpiteillä sekä turvaamalla riittävät resurssit edellä mainittujen rikosten torjuntaan ja selvittämiseen.

Lue myös:

    Uusimmat