Ikean suosikkituote vedettiin myynnistä maailmalla – johtanut jo kolmen lapsen kuolemaan

Useasta suomalaiskodistakin löytyvä Ikean Malm-lipasto on vedetty pois myynnistä Yhdysvalloissa ja Kanadassa, uutisoivat amerikkalaismediat. Vuoden 2014 jälkeen yhteensä kolme taaperoikäistä lasta on kuollut lipaston kaaduttua heidän päälleen.

Ikea tiedotti eilen maanantaina vetävänsä Malm-lipastoja pois myynnistä Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Yhtiö lupaa palauttaa rahat takaisin kaikille yhdysvaltalaisasiakkaille, jotka ovat koskaan ostaneet Malm-lipaston.

Ikean Yhdysvaltojen toimitusjohtaja Lars Peterson kehotti asiakkaita siirtämään lipastot pois lastenhuoneista tai lasten lähettyviltä, ellei niitä ole kiinnitetty asianmukaisesti seinään.

Takaisinveto koskee yhteensä 29 miljoonaa lipastoa. Philly.comin mukaan takaisinveto koskee jopa kymmenen vuotta sitten ostettuja lipastoja. Maanantaina Malm-lipastot poistuivat myös Ikean nettisivuilta Yhdysvalloissa. Takaisinveto ei siis koske Suomea.

Jo kolme kuolemaan johtanutta onnettomuutta

Malm-lipaston kaatuminen on johtanut vuoden 2014 jälkeen kolmen pienen lapsen kuolemaan. Kaikki lapset olivat alle kaksivuotiaita.

Viime huhtikuussa kaksivuotias lapsi menehtyi jäätyään lipaston alle sen kaaduttua hänen päälleen. Tapaus oli kolmas laatuaan. Tuolloin Amerikan kuluttajakomitea (U.S.Consumer Product Safety Commission) julkaisi videon varoittaakseen vanhempia lipastojen kaatumisriskistä.

Ikea myönsi vuosi sitten heinäkuussa lipastojen olevan vaarallisen epävakaita, ellei niitä kiinnitetä seinään. Yhtiö käynnisti tuolloin kampanjan, jossa varoitti asiakkaita vaarasta ja muistutti kuluttajia kiinnittämään lipaston aina seinään. Ikea jakoi myös asiakkailleen kiinnityssettejä, joilla lipasto voidaan kiinnittää turvallisesti seinään.

 


Juttua päivitetty klo 9:31: Takaisinveto koskee Yhdysvaltojen lisäksi myös Kanadaa.

Lue myös:

    Uusimmat