Ikäsyrjinnästä uskallettava ilmoittaa – "Se heikentää työmotivaatiota ja työilmapiiriä"

Viidennes suomalaisista kokee työsyrjintää 13:09

Koetusta ikäsyrjinnästä täytyy uskaltaa ilmoittaa, painottavat Elinkeinoelämän keskusliiton ja SAK:n edustajat Huomenta Suomen lähetyksessä.

Elinkeinoelämän keskusliiton tekemän kyselyn mukaan vain joka kymmenes ilmoittaa kokemastaan ikäsyrjinnästä. Syrjintää kokevat niin iäkkäät kuin nuoret työntekijät.

SAK:n johtaja Annika Rönni-Sällisen mukaan yksi syy korkeaan ilmoituskynnykseen on pelko leimautua hankalaksi työntekijäksi.

– Hirveän tärkeää olisi, että työpaikalla uskallettaisiin ottaa asioita esille. Oli se juridisesti syrjintää tai ei, se kokemus sille ihmiselle kuitenkin jää. Jos työpaikalla koetaan, että on syrjintää, se heikentää työmotivaatiota, työilmapiiriä ja kaikkea, vaikka siellä ei loppujen lopuksi olisi perusteita [syrjintää epäillä].

Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntija Katja Leppänen kertoo, että työsuojeluviranomaisille tulevista syrjintäilmoituksista vain harva menee oikeuteen asti.

– Osa niistä on sellaisia, että voidaan todeta, ettei tässä ollutkaan esimerkiksi ikä takana tässä koetussa syrjintätilanteessa, vaan työnantajalla oli ok perustelut takana, Leppänen kertoo. 

Joka viides suomalainen kohdannut ikäsyrjintää 2:18

Lue myös:

    Uusimmat